Voitto Scharlin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Voitto Maurits Scharlin (31. elokuuta 1935 Rauma2. lokakuuta 2017 Kaarina) oli suomalainen yritysjohtaja ja kauppaneuvos (1990). Hän toimi vuosina 1990–1994 lihateollisuuskonserni LSO:n toimitusjohtajana.

Scharlin kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1956 Lauttakylän yhteiskoulusta ja hakeutui opiskelemaan Turun Kauppakorkeakouluun. Valmistuttuaan ekonomiksi vuonna 1960 hänet palkattiin Lounais-Suomen Osuusteurastamoon (LSO), jonka palveluksessa hän teki koko 34-vuotisen työuransa.

Alkuvuodet Scharlin toimi kaupallisen osaston eri päällikkötehtävissä ja sitten Lihalinjan johtajana. Nimitys LSO:n varatoimitusjohtajaksi vuonna 1977 laajensi vastuualueen käsittämään osuuskunnan teollisuuden ja markkinoinnin kokonaisuudessaan.

LSO-konsernin toimitusjohtajaksi Voitto Scharlin nousi vuoden 1990 alussa. Hänen kaudelleen olivat ominaista voimakkaat saneerausvaiheet ja tuotannon keskittäminen, joilla konsernin tappiollinen tuloskehitys saatiin oikaistuksi. Tulosparannusta auttoi Kariniemi Oy:n siipikarjaliiketoiminnan osto ja sulauttaminen LSO:n omaan siipikarjateollisuuteen (Broilertalo Oy) vuonna 1993.

Tuottajien liha-alan suuressa rakennejärjestelyssä vuonna 1991 Scharlin esikuntineen oli keskeinen toimija. Järjestelyssä lihaosuuskunnat purkivat omistamansa keskusliike Tuottajain Lihakeskuskunnan ja muodostivat sen teollisuudesta Helsingin Kauppiaat Oy:n, jonka LSO osti tuotantolaitoksineen ja tuotemerkkeineen.

Kauppaneuvos Voitto Scharlin jäi keväällä 1994 ennenaikaiselle eläkkeelle LSO:sta (nykyinen HKScan Oyj). Aktiivityövuosien jälkeen hän toimi useita vuosia Kaarinan Rauvolassa sijaitsevassa perheyritys Bioferme Oy:ssä.[1]

Kymmenistä erilaisista luottamustehtävistä yrityksissä ja järjestöissä pitkäaikaisin oli Turun Seudun Osuuspankin hallintoneuvoston jäsenyys.

Toimitusjohtaja Scharlin oli sotilasarvoltaan reservin kapteeni.