Viron paperiteollisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viron paperiteollisuus muodostuu Kehrassa olevasta intilais-singaporelaisen Tolaram Groupin omistamasta säkkipaperitehtaasta (Horizon Pulp and Paper Ltd), Räpinan keräyspaperia jalostavasta tehtaasta (AS Räpina Paberivabrik) ja Kundassa sijaitsevasta itävaltalaisen Heinzel Holding GmbH:n omistamasta selluloosatehtaasta (AS Estonian Cell).

Puuraaka-aineesta huolimatta Viroon ei rakennettu Neuvostoliiton aikana paperiteollisuutta, sillä Baltian talousalueelle osoitettiin valtion tuotantosuunnitelmissa lähinnä kevyen teollisuuden ja elintarviketeollisuuden tuotantovelvoitteita. Baltian katsottiin muodostavan perinteiseen tapaan alueen, joka voi tuottaa Leningradin tarvitsemia elintarvikkeita merkittävässä määrin.

Viron ensimmäinen maininta paperitehtaasta on vuodelta 1644.

Virossa ei ole sanomalehti- tai hienopaperitehtaita. Viron paperinjalostus perustuukin siihen, että ulkomailta tuotua paperia ostetaan tukkuerinä ja jalostetaan ne paikallisesti paperituotteiksi, kuten pienempikokoisiksi papereiksi ja kartonkipakkauksiksi, tai raaka-aineena käytetään keräyspaperia, jota jalostetaan lähinnä pakkausmateriaaleiksi. Paperituotteita myös viedään.

Kehran säkkipaperitehdas vie tuotannostaan 99 % ulkomaille.

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.