Viisi legendaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viisi legendaa
Rise of the Guardians
Ohjaaja Peter Ramsey
Käsikirjoittaja David Lindsay-Abaire
Perustuu William Joycen kirjasarjaan The Guardians of Childhood[1]
Tuottaja
Säveltäjä Alexandre Desplat
Leikkaaja Joyce Arrastia
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Dreamworks
Levittäjä UIP-Dunafilm
Paramount Pictures
Netflix
Ensi-ilta
[2]
Kesto 97 minuuttia[1]
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Viisi legendaa (engl. Rise of the Guardians) on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen animaatioelokuva. Elokuvan on ohjannut Peter Ramsey ja tuottanut Dreamworks. Elokuva kertoo siitä kuinka Pakkasukon, Joulupukin, Pääsiäispupun, Nukkumatin ja Hammaskeijun tulee pelastaa maailman lasten kyky käyttää mielikuvitustaan.[2]

Poika herää jäätyneestä lammesta muistinsa menettäneenä. Kuu-ukko kertoo pojalle ainoastaan tämän olevan Pakkasukko. Pakkasukko lähtee lammelta ja huomaa uudet voimansa. Hän lähtee innoissaan esittelemään voimiaan muille, mutta huomaa ettei kukaan näe häntä. 300 vuoden kuluessa hänestä oli tullut talven henki ja hän nautti lumen tuomisesta maahan talvisaikaan, mutta kukaan ei usko häneen. Pohjoisnavalla Pohjola näkee merkkejä mörkö Pitch Pikimustan paluusta. Hän kutsuu Pääsiäispupun, Matin ja Hampaan paikalle ja saavat varmistuksen tähän Kuu-ukolta, joka myös kertoo valinneensa Pakkasukon uudeksi jäseneksi Suojelijoihin. Pakkasukko aikoo aluksi kieltäytyä, mutta Pohjolan suostuttelemana suostuu ainakin auttamaan.

Pitch hyökkää Hampaan palatsiin ja onnistuu varastamaan kaikki hampaat ja kidnappaamaan kaikki paitsi yhden Hampaan pikkuhammaskeijuista, jotta nämä eivät voisi kerätä lisää hampaita ja pitää yllä ihmisten uskoa Hammaskeijuun. Kun Hammas saa tietää, ettei Pakkasukko muista mitään edellisestä elämästään, hän kertoo Pakkasukolle maitohampaiden sisältävän niiden omistajiensa lapsuudenmuistot, ja että Pakkasukonkin maitohampaat ovat olemassa, mutta sillä hetkellä Pitchillä. Estääkseen Pitchin aikeet, Suojelijat päättävät itse kerätä lasten hampaat. Poika nimeltä Jamie näkee heidät, mutta ei Pakkasukkoa. Silloin Pitch hyökkää painajaisillaan, joiden kanssa suojelijat alkavat taistella. Taistelun tiimellyksessä Matti siirtyy taistelemaan kauemmas isoa painajaislaumaa vastaan. Muut suojelijat huomaavat tämän ja kiiruhtavat auttamaan, mutta liian myöhään. Pitch ehtii ampua Mattia selkään ja tappamaan tämän.

Pääsiäisen lähestyessä Suojelijat kokoontuvat Pääsiäispupun kotiin. He maalaavat pääsiäismunat Jamien pikkusiskon Sophien kanssa, joka oli onnistunut pääsemään paikalle. Vietyään Sophien kotiinsa, Pakkasukko kuulee äänen, joka oli hänen edellisestä elämästään, mutta jonka hän silti tunnisti. Hän löytää Pitchin kotipaikan, josta ääni tulee, ja alkaa etsimään hampaitaan. Pitch ilmestyy ja näyttää Pakkasukon hampaat. Pakkasukko yrittää saada hampaansa, ja kun Pitch lopulta antaa ne, hän lähettää sen jälkeen Pakkasukon ilman pikkuhammaskeijua Pääsiäispupun kotiin, jossa painajaiset onnistuivat rikkomaan kaikki pääsiäismunat muiden suojelijoiden vastustuksesta huolimatta. Lapset menettävät uskonsa Pääsiäispupuun, ja tämä syyttää siitä Pakkasukkoa. Pohjola ja Hammaskeiju ovat myös pettyneitä Pakkasukkoon. Syyllisyyttä tunteva Pakkasukko pakenee Etelänavalle, jossa Pitch yrittää suostutella hänet puolelleen. Kun hän kieltäytyy, Pitch uhkaa pikkuhammaskeijun henkeä ja vaatii Pakkasukkoa antamaan sauvansa. Pakkasukko luovuttaa sauvansa, mutta Pitch aikookin pitää pikkuhammaskeijun jättääkseen Pakkasukon yksin, mutta pikkuhammaskeiju tökkää häntä ja Pitch heittää hänet vihaisensa seinää päin, josta pikkuhammaskeiju tippuu rotkoon. Heti tämän jälkeen Pitch rikkoo Pakkasukon sauvan, ja Pakkasukko heikentyy siitä. Sen jälkeen Pitch heittää myös Pakkasukon ja tämän rikkinäisen sauvan rotkoon. Maitohampaidensa avulla Pakkasukko saa tietää olleensa kuolevainen teini-ikäinen, joka oli uhrannut henkensä pelastaakseen heikoilla jäillä olleen pikkusiskonsa. Silloin Pakkasukon sauva oli vain keppi, joka sattui olemaan siinä vieressä, ja jolla Pakkasukko tönäisi pikkusiskonsa pois heikoilta jäiltä joutuen sinne itse ja pudoten jäätävään veteen. Saatuaan tietää tämän, Pakkasukko korjaa sauvansa ja lähtee pelastamaan loput pikkuhammaskeijut, mutta nämä eivät pysty enää lentämään, koska heihin ei enää uskota. Pakkasukko katsoo Pitchin maapallosta, kuinka lapset menettävät uskoaan, mutta yksi uskoo edelleen. Pakkasukko lähtee hänen luokseen pitämään yllä hänen uskoaan.

Pitchin toimien vuoksi kaikki paitsi Jamie ovat menettäneet uskonsa, ja muut suojelijat ovat heikentyneet: Hammas ei kykene enää lentämään, Pohjolan on käytettävä miekkaansa kävelykeppinä ja Pääsiäispupu muuttui pienemmäksi ja normaalin näköisemmäksi pupuksi. Jamienkin usko on horjumassa, joten Pakkasukko tekee lumipyryn hänen huoneeseensa ja saa Jamien uskomaan häneen. Jamien avulla Pakkasukko saa tuotua lasten uskon takaisin ja Suojelijat saavat voimansa takaisin ja käyvät uuteen taisteluun Pitchiä vastaan. Suojelijoiden unelmien mahti herättää Matin jälleen henkiin. Hävittyään ja heikennyttyään Pitch alkaa pelkäämään, jonka takia hänen painajaisensa kääntyvät häntä vastaan ja vievät hänet väkisin takaisin hänen omaan maailmaansa, minkä jälkeen kolo sinne umpeutuu. Tämän jälkeen Jamie ja hänen ystävänsä hyvästelevät Suojelijat ja Pakkasukko lupaa jatkaa ikuisesti yhtenä Suojelijoista.

Ääninäyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkuperäinen ääninäyttelijä Suomalainen ääninäyttelijä Rooli
Chris Pine Jon-Jon Geitel Pakkasukko
Jude Law Joonas Saartamo Pitch Pikimusta (Mörkö)
Alec Baldwin Markus Bäckman Pohjola (Joulupukki)
Hugh Jackman Tuukka Leppänen Pääsiäispupu
Isla Fisher Saara Aalto Hammas (Hammaskeiju)
Dakota Goyo Erik Carlson Jamie Bennett
Georgie Grieve ? Sophie Bennett
  1. a b McCarthy, Todd: Rise of the Guardians: Film Review The Hollywood Reporter. 11.10.2012. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)
  2. a b Grady, Pam: Mill Valley Film Fest: stars, new powers SFGate. 23.9.2012. Viitattu 16.12.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.