Vanttila (Punkalaidun)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vanttila on pirkanmaalaisen Punkalaitumen kunnan läntisin kylä Huittisten rajalla. Kylä sijaitsee Punkalaitumenjoen ja Taikayöntieksi nimetyn Huittinen–Urjala-maantien (seututie 230) varrella. Vanttila on maatalousvaltainen kylä. Vähäistä teollisuutta edustaa Vanttilan Muovi Oy.

Vanttila on tarun mukaan saanut nimensä Fant-nimisestä sotilaasta, joka on vartioinut alueella ollutta kohtaa, missä Punkalaitumenjoki muinoin laski mereen.lähde? Kylän nimi Fanttila on sittemmin muuttunut Vanttilaksi. Alueelta on löydetty kivikautinen asuinpaikka sekä monia kivikauden esinelöytöjä.

Vanttilan kyläyhdistys perustettiin vuonna 2001. Vuonna 2002, jolloin Punkalaidun kuului vielä Satakuntaan, Vanttila valittiin Satakunnan vuoden kyläksi.[1]

Etäisyyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Satakylät ry:n historikki 1999–2008 Satakylät ry. Arkistoitu 27.6.2013. Viitattu 28.8.2009.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]