Vanttajan tukinsiirtolaitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanttajan tukinsiirtolaitos Kuusamo- ja Iijärven välisellä kannaksella

Vanttajan tukinsiirtolaitos oli käytössä vuosina 19231929 (toisen lähteen mukaan vuoteen 1926) Kuusamossa Kuusamojärven ja Iijärven välisellä kannaksella. Siirtolaitoksen omisti Ab Uleå Oy. Laitoksen avulla voitiin siirtää tukkeja Kuusamon alueen vesistöistä vedenjakajan yli edelleen uitettavaksi Iijokea pitkin Pohjanlahdelle.

Tukkien siirtorata oli kaksiosainen: ensimmäinen osa kulki Kuusamojärven Mustaniemenlahdesta Vanttajajärven rantaan ja toinen osuus Vanttajajärveltä edelleen Iijärven Maaselänlahden perälle. Siirrettävät tukit uitettiin välissä olevan Vanttajajärven yli. Kummallakin rataosuudella oli maakannaksen puolivälissä höyrykone jonka vetämään päättömään sinkkivaijeriin tukkien kuljetusvaunut kiinnitettiin lukoilla. Siirtorata oli kaksiraiteinen niin että toisella raiteella kulkivat lastatut tukkivaunut ja tyhjät paluuvaunut palasivat erillistä paluuraidetta pitkin uudelleenlastattaviksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]