Walter

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Valter)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valter, Walter
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen 29. tammikuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia Valtteri
Vastineita eri kielissä Walther, Walt, Volter
Nimen alkuperä germaaninen, valtias, ohjaaja

Walter, varsinkin Pohjoismaissa myös Valter, on alkuperältään germaaninen miehen etunimi. Nimi johtuu germaanisesta ’valtiasta’ tai ’ohjaajaa’ tarkoittavasta sanasta.[1] Walter esiintyy myös sukunimenä.

Katolisen kirkon pyhimys, Pyhä Walter, oli ranskalainen benediktiiniläismunkki. Hän eli vuosina 1030–1099 ja toimi vasten tahtoaan uuden benediktiiniläisluostarin abottina kuningas Philip I:n nimittämänä. Pyhä Walter on vankien, sotavankien ja viinureiden suojelupyhimys, minkä lisäksi häneltä pyydetään apua työperäisen stressin vuoksi. Pyhän Walterin muistopäivää vietetään katolisessa kirkossa 8. huhtikuuta.

Suomessa nimi Valter on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu vuoden 2019 loppuun mennessä 5 926:lle ja Walter 1 981 miehelle, Walter muutamalle naisellekin.[2] Nimestä on käytössä myös suomalaistettu muoto Valtteri. Valterin nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 29. tammikuuta, jolloin suomenkielisen kalenterin mukaan on Valtterin nimipäivä.

Tunnettuja Walter- ja Valter-nimisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walter sukunimenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Walter etunimenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valter etunimenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvitteellisia Walter- ja Valter-nimisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Kustaa Vilkuna, Pirjo Mikkonen, Marketta Huitu: Suomalainen nimikirja, s. 92, 2. painos Otava 1985, ISBN 951-1-07227-7
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirato. Viitattu 29.1.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]