Untamo (nimi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Unto
Nimipäivä  
– suomenkielinen 5. heinäkuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen
Muunnelmia Unto
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä muinaissuomalainen

Untamo on suomalainen miehen etunimi ja esiintyy myös sukunimenä. Nimi on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä 4 214 suomalaiselle miehelle ja alle 10 naiselle.[1] Untamon lyhyempi ja todennäköisesti alkuperäisempi muoto on Unto. Nimeä arvellaan alkuperältään germaaniseksi. Nimi lienee lainattu jo esihistoriallisena aikana, jolloin oli olemassa germaaninen nimi Undo. Untamon nimi tunnetaan jo kansantarinoista ja Kalevalaisesta runoudesta, jossa hän on toisaalta uudisasukas, toisaalta karjalaisen Kalervon (eli Kalevan) suvun vihollinen. Untamo tai sitä muistuttava nimi on ilmeisesti taustalla myös eräissä läntisen Suomen paikannimissä. Näistä paikoista osa on ollut aiemmin, jo esihistoriallisena aikana merkittäviä asutuskeskuksia, mutta sittemmin ne ovat syrjäytyneet. Tunnetuin lienee Untamala.

Untamo oli myös jatkosodan aikaisen jalkaväkirykmentti 8:n II pataljoonan peitenimi.

Tunnettuja Untamoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Untamo Eerola (s. 1941), televisiotoimittaja ja dokumenttiohjaaja
  • Untamo Kulmala (1905–1987), jalkapalloilija
  • Untamo Utrio (1905–1980), toimitusjohtaja, kirjailija, pakinoitsija ja Kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkö

Kuvitteellisia Untamoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Untamoita mytologiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Untamo, Kalevalan hahmo, Kalervon veli ja vihollinen
  1. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 29.12.2020.