Trond Einar Elden

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Norja
Miesten yhdistetty
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Albertville 1992 joukkuekilpailu
MM-kisat
Kultaa Kultaa Lahti 1989 henkilökohtainen kilpailu
Kultaa Kultaa Lahti 1989 joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Falun 1993 joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Ramsau 1999 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Falun 1993 henkilökohtainen kilpailu

Trond Einar Elden (s. 21. helmikuuta 1970) on entinen norjalainen yhdistetyn urheilija ja hiihtäjä.

Eldenin uran paras saavutus oli 19-vuotiaana saavutetut yhdistetyn maailmanmestarudet 1989 MM-kisoissa Lahdessa sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että joukkuekilpailussa. Jälkimmäisessä voittajajoukkueeseen kuului myös hänen veljensä Bård Jørgen Elden.

1992 talviolympialaisissa Albertvillessä hän voitti Norjan joukkueessa yhdistetyn joukkuekilpailun hopeaa. Henkilökohtaisilla matkoilla hän sijoittui olympialaisissa yhdeksänneksi Albertvillessä ja kahdeksanneksi Lillehammerissa 1994. 1993 MM-kisoissa Falunissa hän saavutti henkilökohtaisella matkalla pronssia ja joukkuekilpailussa hopeaa. Ramsaun MM-kisoissa 1999 hän oli mukana Norjan joukkueessa voittamassa joukkuehopeaa. Maailmancupissa hän voitti viisi kilpailua vuosina 1989–1991. Cupin kokonaispisteissä hän oli parhaimmillaan kolmas kaudella 1990–1991.

Yhdistetyssä hiihto oli aina ollut Eldenin vahvempi osa-alue, ja hän yhdistetyn uransa lopetettuaan kilpaili myös hiihtäjänä, pääasiassa sprinttimatkoilla. Maailmancupissa hänen parhaat sijoituksensa sprintissä ovat kaksi kakkossijaa vuodelta 2001. Hän lopetti aktiiviuransa vuonna 2005.

Seuratasolla Elden edusti Strindheim IL:ää.

Maailmancupin osakilpailuvoitot

Päivä Kilpailupaikka Maa Kilpailu
3. maaliskuuta 1989 Oslo Norja normaalikilpailu
11. maaliskuuta 1989 Falun Ruotsi normaalikilpailu
2. maaliskuuta 1991 Lahti Suomi normaalikilpailu
8. maaliskuuta 1991 Falun Ruotsi normaalikilpailu
15. maaliskuuta 1991 Oslo Norja normaalikilpailu