Tie (uskonnollinen yhteisö)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tie (engl. The Way) tai Kansainvälinen tie (engl. The Way International) on yhdysvaltalaisen Victor Paul Wierwillen (1916–1985) vuonna 1942 perustama kristillispohjainen uskonnollinen yhteisö. Yhteisö sai nykyisen nimensä vuonna 1955. Koska yhteisö ei usko perinteiseen kristilliseen kolminaisuusoppiin, ei sitä pidetä kristillisenä vanhojen kirkkojen määritelmien mukaan.

Tien perustaja Victor Paul Wierwille (1916–1985) oli pastori konservatiivisessa Evangelical and Reformed Church -nimisessä protestanttisessa yhteisössä. Omien sanojensa mukaan hän kuuli vuonna 1942 Jumalan äänen, joka sanoi Jumalan johtavan häntä ja auttavan häntä ymmärtämään Raamattua paremmin kuin yksikään ihminen apostolien jälkeen. Samana vuonna Wierwille alkoi opettaa näkemyksiään radio-ohjelmassa Vesper Chimes. Radio-ohjelma oli suunnattu ennen kaikkea nuorille, se sisälsi Wierwillen saarnojen ja opetusten lisäksi nuorille suunnattua musiikkia ja nuorten omia todistuksia. 1947 radio-ohjelman ympärille syntyi nuorista kuulijoista koostunut ryhmä The Chimes Hour Youth Caravan. Radiolähetys muutti vuonna 1953 nimekseen The Way ("Tie"), ja seuraavana vuonna Wierwille perusti lehden The Way Magazine. Nimitys "Tie" perustuu useisiin Apostolien tekojen kohtiin, jossa varhaista kristillistä kirkkoa kutsutaan "tieksi".

Vuonna 1953 Wierwille järjesti ensimmäiset "Power for Abundant Living" (Voima yltäkylläiseen elämään) -kurssit. Kursseja on Tien parissa joskus kutsuttu nimityksellä "maailman ihmeellisimmät kurssit". Ne käsittelivät kristittynä kasvamista ja elämistä. Wierwille pyhitysajattelun mukaisesti kurssin käyminen johti yltäkylläiseen elämään, jossa kaikki kristityn pyynnöt ja rukoukset kävivät toteen. Mikäli näin ei käynyt, henkilöllä oli vielä salaisia paheita tai syntejä. Yltäkylläiseen elämään -kurssit huipentuivat kielillä puhumisen ja muiden armolahjojen opetteluun.

Vuosien myötä Wierwillen opetukset Kristuksesta, Jumalasta ja kolminaisuudesta alkoivat etääntyä yhä enemmän perinteisestä kristillisestä uskontulkinnasta. Vuonna 1955 Wierwille järjesti johtamansa, aikaisemmin vain löyhästi hänen ympärilleen kokoontuneet jäsenet uskonnolliseksi yhteisöksi nimellä The Way International. Hän erosi lopullisesti aikaisemmasta kirkostaan vuonna 1957.

Wiewille sovelsi alusta alkaen Tien toimintaan nykyaikaista teknologiaa, ja sanomaa levitettiin radiolähetysten, kasettien ja äänilevyjen, myöhemmin cd-levyjen avulla. Liike käytti myös moderneja tapoja ilmaista uskoaan, se hyväksyi esimerkiksi modernin musiikin käytön. 1960-luvulla Tie saikin jonkin verran kannattajia nuorten parissa syntyneestä Jeesus-liikkeestä. Vuonna 1968 Wierwille järjesti laajan moottoripyöräkiertueen, jossa hän kierteli Yhdysvaltain osavaltioita tavaten Jeesus- ja hippiliikkeeseen kuuluneita nuoria ja julistaen heille sanomaansa. Vuodesta 1970 vuoteen 1995 Tie järjesti myös omat vuotuiset rock-festivaalit, "Rock of Ages Festivals".

Wierwille vetäytyi virallisesti liikkeen johdosta 1982, ja uudeksi johtajaksi nousi L. Craig Martindale. Martindale erosi liikkeen johdosta vuonna 2000, kun häntä oli epäilty seksuaalisesta häirinnästä. Hänen tilalleen nousi Rosalie F. Rivenbark, joka johtaa nykyään liikettä yhdessä johtokunnan neljän muun jäsenen kanssa.

Liikkeen rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wierwille järjesti Tien organisaation puun kaltaiseksi. Liikkeen juuria ovat kansainvälisen työn päämaja New Knoxvillessä, Ohiossa, Yhdysvalloissa, sekä Yhdysvalloissa sijaitsevat koulutuskeskukset. Runkona pidetään kansallisia organisaatioita ja haaroina osavaltiotasoa. Oksat (brach) ovat kaupunkikeskuksia ja pienet oksat (twig) paikallisyhteisöjä. Tien yksittäiset jäsenet ovat lehtiä. Liikkeen keskuspaikkassa toimii New Knoxvillessä toimii myös liikkeen oma kirjapaino ja radioasema. Liikkeellä on oma kirjankustantamo, American Christian Press, joka julkaisee muiden muassa liikkeen omaa lehteä The Way Magazine. New Knoxvillessä järjestetään myös Tien kristittynä kasvamista käsitteleviä Yltäkylläiseen elämään -kursseja. Kursseilla on kolme tasoa, peruskurssi, jatkokurssi ja syventävä kurssi. Keskuksessa järjestetään myös muita, syventäviä kursseja, esimerkiksi raamatuntulkinnasta.

Vuonna 1971 Wierwille aloitti uuden koulutusmuodon, Word over the World ("Sana kaikkeen maailmaan") -kurssit, joiden tarkoituksena on kouluttaa Tielle kokoaikaisia sananjulistajia. Kurssin käyneet henkilöt, jotka tunnetaan nimellä WOW Ambassadors, sitoutuvat käyttämään päivittäin vähintään kahdeksan tuntia todistamiseen, kurssien järjestämiseen sekä opintoryhmien perustamiseen ja johtamiseen. Liike harjoittaa edelleenkin hyvin voimaperäistä lähetystyötä.

Jäsenten odotetaan tukevan liikkeen toimintaa maksamalla sille kymmenykset.

Omien tietojensa mukaan Tiellä on toimintaa 61 maassa, jäsenten määrä arvioidaan 10.000 ja 20.000 välille. Liikkeen kannattajien määrän arviointi on vaikeaa, koska monet sitä tulevat eivät ole järjestäytyneet yhteisöiksi, vaan he harjoittavat uskoaan esimerkiksi kuuntelemalla Tien radio-ohjelmia, lukemalla liikkeen kirjallisuutta tai seuraamalla liikkeen toimintaa internetissä.

Tien käsityksen mukaan koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja näin ollen virheetön ja erehtymätön. Liikkeen perustaja Wierwille tosin valitteli, että Raamatun teksti ei ollut säilynyt muuttumattomana, vaan kristilliset kirkot olivat vuosisatojen aikana vääristelleet sitä. Liikkeen opetuksen mukaan kaikki Raamatun kirjat eivät ole tarkoitettuja kaikille ihmisille. Kristityille on sen mukaan suunnattu ennen kaikkea Paavalin kirjeet. Wierwillen opetuksen mukaan Efesolaiskirje sisältää käytännössä kaiken, joka kristityn pitää tietää voidakseen pelastua. Vanha testamentti samoin kuin evankeliumit on sen sijaan kirjoitettu ensi sijassa juutalaisille. Ne sisältävät tosin paljon kristityillekin hyödyllistä ainesta, mutta ne eivät ole samalla tavalla sitovia kuin Uuden testamentin kirjeet. Liikkeen käsityksen mukaan Raamattua on tulkittava kirjaimellisesti aina kun se on mahdollista, muuten hengellisesti. Liikkeen raamatuntulkinta on yleisesti ottaen fundamentalistista, se torjuu esimerkiksi evoluutio-opin.

Tie torjuu perinteisen kristillisen kolminaisuusopin, eikä se hyväksy näin ollen myöskään kolmea ekumeenista uskontunnustusta. Sen mukaan Jeesus oli tavallinen ihminen, tosin ilman syntiä. Hän ei Isän Jumalan tapaan ollut kuitenkaan kaikkitietävä tai kaikkivoipa. Liikkeen raamatuntulkinnan mukaan Jeesus oli ennen syntymäänsä olemassa vain Jumalan ajatuksena. Hedelmöittymisen hetkellä Jumala loi siittiösolun, joka hedelmöitti Neitsyt Marian. Tien opetusta Jumalan Pojasta voidaan siis luonnehtia dynaamiseksi monarkianismiksi. Pyhää Henkeä liike taas pitää Jumalan toimivana voimana, ei persoonana. Tien opetus Jumalasta muistuttaa siis Jehovan todistajien ja Areioksen opetusta, erona on tosin se, että Tie torjuu ajatuksen Pojan olemassaolosta ennen tämän syntymää.

Tie pitää kielillä puhumista tärkeän Pyhän Hengen saamisen merkkinä. Vesikastetta ei toimiteta lainkaan, koska Tie katsoo Pyhän Hengen voitelun ja täyteyden korvaavan sen. Liikkeen mukaan vesikaste oli tarkoitettu juutalaisille puhdistautumisen merkiksi, eikä sitä ollut alun alkaen tarkoitettukaan muille kuin juutalaisille. Liike pitää Hengen saamisen jälkeistä pyhityselämää erittäin tärkeänä. Toisaalta liike opettaa, että kerran pelastettu ja uskoon tullut ihminen ei enää voi menettää pelastustaan, vaikka hän syyllistyisi miten pahoihin synteihin tahansa. Kielillä puhumisen lisäksi myös muut armolahjat ovat tärkeitä liikkeessä, helluntailaisuuden ja karismaattisen liikkeen tavoin.

Kuolemasta Tie opettaa, että kuolleet nukkuvat tiedottomassa tilassa, kunnes Jumala viimeisenä päivänä herättää heidät ylösnousemuksessa. Ajatus helvetistä torjutaan, Tien mukaan Jumala rankaisee väärintekijöitä tuhoamalla heidät lopullisesti, ilman ylösnousemuksen ja uuden elämän toivoa.

Tien moraalikäsitykset ovat ankaria, ja ne perustuvat liikkeen kirjaimelliseen raamatuntulkintaan. Esimerkiksi perhe-elämässä korostetaan miehen asemaa perheen päänä, jolle vaimon ja lasten tulee olla alamaisia. Sukupuolisen kanssakäymisen tulee liikkeen mukaan rajoittua vain avioliittoon. Avioliiton ulkopuolinen seksuaalisuus sekä homoseksuaalisuus tuomitaan Raamatun vastaisina. Aborttia pidetään ihmisen hengen riistämisenä ja näin ollen kiellettynä.

Tien toiminta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiellä ei ole ollut järjestäytynyttä toimintaa Suomessa. Jotkut suomalaiset ovat tosin osallistuneet Voima yltäkylläiseen elämään -kursseille ulkomaille, ja Suomeen on tilattu Tien materiaalia, kuten lehtiä ja kasetteja. Vuonna 1983 Suomeen asettui muutamia Tien edustajia pidemmäksi aikaa, ja he järjestivät muutamia todistustilaisuuksia ja opintopiirejä. Tien materiaaleja ei ole tiettävästi käännetty suomeksi.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]