Thomas Lipton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thomas Lipton
Henkilötiedot
Syntynyt10. toukokuuta 1850
Glasgow
Kuollut2. lokakuuta 1931 (81 vuotta)
Lontoo

Thomas Johnstone Lipton (10. toukokuuta 1850 Glasgow2. lokakuuta 1931 Lontoo) oli brittiläinen liikemies, lahjoittaja ja kilpapurjehtija. Hän oli Lipton Tea -yhtiön perustaja.[1][2]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liptonin vanhemmat olivat muuttaneet 1840-luvulla Skotlantiin Pohjois-Irlannista. Hyvin nuorena hän työskenteli Glasgow'n paperikauppiaan juoksupoikana ja 15-vuotiaana hän muutti Amerikkaan, jossa hän työskenteli aluksi päivittäistavarakaupassa ja sen jälkeen raitiovaununkuljettajana New Orleansissa, kauppamatkustajana muotokuvayrityksessä ja plantaasilla Etelä-Carolinassa. Hän oppi päivittäistavarakaupan ja amerikkalaisen myyntityön ja mainonnan tekniikat. Säästettyään jonkin verran rahaa hän palasi lopulta Glasgow'hun ja avasi pienen elintarvikemyymälän. Liiketoiminta kasvoi, ja vähitellen Liptonilla oli elintarvikemyymälöitä ensin eri puolilla Skotlantia ja sitten koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Jotta hän voisi toimittaa vähittäismyymälöilleen tuotteita mahdollisimman edullisin ehdoin, hän osti Ceylonista laajoja tee-, kahvi- ja kaakaoviljelmiä ja hankki Chicagosta oman sikojen teurastamon sekä Englannista hedelmätiloja, hillotehtaita, leipomoita ja pekonin kypsytyslaitoksia. Vuonna 1898 hänen liiketoimintansa muutettiin osakeyhtiöksi.[1][2]

Lipton oli tunnettu hahmo kansainvälisissä seurapiireissä, ja hänen läheisiin ystäviinsä kuuluivat kuningas Edvard VII ja presidentti Teddy Roosevelt. Kuningatar Viktorian timanttijuhlavuoden yhteydessä vuonna 1897 hän lahjoitti 20 000 puntaa Lontoon köyhille. Vuonna 1898 hänet lyötiin ritariksi, ja vuonna 1902 hänestä tehtiin baronetti. Purjehdusmaailmassa hän tuli tunnetuksi toistuvista yrityksistään voittaa America’s Cup. Hän hävisi kilpailun viisi kertaa peräkkäin vuosina 1899–1930. Vuonna 1909 Liptonista tehtiin Italian suurritarikunnan ritarikomentaja. Kiitokseksi hän lahjoitti italialaisille pokaalin, jota käytettiin kansainvälisessä jalkapallokilpailussa. Tämän vuoksi Liptonia pidetään jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen varhaisena uranuurtajana.[1][2]

  1. a b c Lipton, Sir Thomas Johnstone Encyclopedia Britannica. 1911. Viitattu 8.11.2022.
  2. a b c Life Story of Sir Thomas Lipton Glasgow City Council. 1911. Arkistoitu 8.11.2022. Viitattu 8.11.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]