Theodor Luts

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Theodor Luts
Henkilötiedot
Syntynyt14. elokuuta 1896
Palamuse, Viro
Kuollut24. syyskuuta 1980 (84 vuotta)
São Paulo, Brasilia
Ammatti elokuvaohjaaja ja -kuvaaja
Ohjaaja
Taiteilijanimet Th. Lutz
Tauno Luoto (pseudonyymi)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Theodor Luts (14. elokuuta 1896 Palamuse, Viro24. syyskuuta 1980 São Paulo, Brasilia[1]) oli virolaissyntyinen elokuvaohjaaja ja -kuvaaja. Hän oli Viron elokuvan ensimmäinen merkittävä hahmo, vaikkakin Viron tilanteen vuoksi hän loi uransa Suomessa. Hän kuitenkin teki merkittäviä virolaisia elokuvia, kuten isänmaallisen Noored kotkad[2]

Elokuvaa Noored kotkad (1927) pidetään yleisesti Viron elokuvan kulmakivenä.[3] Lutsin ohjaus Auringon lapset (Päikese lapsed, 1932) oli ensimmäinen virolainen täysimittainen äänielokuva.[4] Virolais-suomalaisen yhteistuotannon tuottaja oli Lutsin kanssa Erkki Karu ja musiikin johto Georg Malmsténin.[5]

Laman iskettyä Viroon 1930-luvulla Luts tuotti lähinnä dokumenttielokuvia valtion rahoittamalle elokuvastudiolle Eesti Kultuurifilmille ja loi myös menestyksekkään uran Suomessa,[2] jossa hänestä tuli Suomi-Filmin pääkuvaaja[4]. Lutsin Virossa tekemistä elokuvista on säilynyt 24, ja ne on tallennettu Viron elokuva-arkistoon.[6]

Luts oli suomalaisen Fenno-Filmi-tuotantoyhtiön perustajaosakas. Virolaisena hän joutui kuitenkin internoinnin pelossa lähtemään salaa Suomesta, kun Moskovan välirauha solmittiin jatkosodan päätteeksi. Hän oli juuri saanut valmiiksi vakoilutrilogian kolmannen osan Hiipivä vaara, jonka tuottaja ja kuvaaja hän oli. Hän siirtyi ensin Ruotsiin[7] ja sieltä Brasiliaan, jossa hän ohjasi 1950-luvulla elokuvan Caraça, Porta do Céu.

Lutsin puoliso oli Aksella Luts ja veli kirjailija Oskar Luts.[8]

  1. Theodor Luts Elonetissä.
  2. a b Richard C. Frucht, Eastern Europe, ABC-CLIO Inc, 2005 s. 95 (Google Booksissa), viitattu 24.5.2012 (englanniksi)
  3. Kevin O'Connor, Culture And Customs of the Baltic States, Greenwood Press, 2006, s. 159 (Google Booksissa), viitattu 24.5.2012 (englanniksi)
  4. a b Feature film, Estonica.org (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 24.5.2012 (englanniksi)
  5. Tekijät, Elonet.fi, viitattu 16.10.2012
  6. Theodor Luts, Viron elokuva-arkisto[vanhentunut linkki], viitattu 24.5.2012 (englanniksi)
  7. Hiipivä vaara, Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 28.6.2013
  8. In Memoriam (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lauri Tykkyläinen: Luts, Theodor (1896-1980) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.