The Jeff Beck Group

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The Jeff Beck Group on kitaristi Jeff Beckin vuonna 1967 perustama rockyhtye, jonka ensimmäinen kokoonpano usein luetaan heavy metalin pioneereihin. Laulajana tässä kokoonpanossa toimi Rod Stewart, basistina Ron Wood, kosketinsoittajana (piano) Nicky Hopkins ja rumpalina Mick Waller. Yhtye antoi vaikutteita monille 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun aloittaville muusikoille ja erityisesti kitaristeille. Tyyliltään The Jeff Beck Groupin ensimmäistä kokoonpanoa voi karkeasti verrata alkuaikojen Led Zeppeliniin.

Yhtye julkaisi vain kaksi albumia. Tämän jälkeen Stewart ja Wood liittyivät yhtyeeseen nimeltä The Faces. Beck jatkoi The Jeff Beck Groupia toisella kokoonpanolla vuonna 1971, mutta tämäkin yhtye hajosi jo vuotta myöhemmin.

The Jeff Beck Groupin oli määrä esiintyä Woodstockin festivaaleilla vuonna 1969, mutta konsertti peruttiin. On sanottu, että peruutuksen myötä The Jeff Beck Group menetti parhaan tilaisuutensa nousta maailmansuosioon. Yhtyeen toinen kokoonpano esiintyi Turun Ruisrockissa vuonna 1971.

Tunnetuin kokoonpano (1968-1969)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jeff Beck - kitara, basso
  • Bob Tench - laulu, kitara
  • Max Middleton - piano, koskettimet
  • Cozy Powell - rummut
  • Clive Chaman - basso