Teräsleidit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teräsleidit
Ohjaaja Pamela Tola
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Panu Aaltio
Kuvaaja Päivi Kettunen
Leikkaaja Antti Reikko
Tuotantosuunnittelija Heini Erving
Pukusuunnittelija Tiina Kaukanen
Lavastaja Heini Erving
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Helsinki-filmi
Levittäjä SF Film
Ensi-ilta
Kesto 92 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 360 000 euroa
Katsojat 247 071 (joulukuu 2020)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Teräsleidit on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Pamela Tola. Tola on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä tuottaja Aleksi Bardyn kanssa. Elokuvan pääosissa näyttelevät Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Samuli Niittymäki ja Jani Volanen. Elokuva kertoo kolmesta yli 75-vuotiaasta sisaruksesta.[1] Elokuvan alussa Inkeri (Uotila) lyö aviomiestään Tapiota (Nousiainen) paistinpannulla päähän ja luulee tappaneensa hänet. Inkeri lähtee sisarustensa Railin (Sella) ja Sylvin (Pakkasvirta) kanssa road tripille löytääkseen todisteita lieventävistä asianhaaroista.

Elokuva kuvattiin kesän 2019 aikana pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Karjalassa.[1] Elokuvan budjetti on 1 360 000 euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus on 800 000 euroa.[2]

Teräsleidit sai ensi-iltansa 3. tammikuuta 2020. Elokuva saavutti 100 000 katsojan rajapyykin 15. tammikuuta, alle kahdessa viikossa ensi-illastaan[3] ja lokakuussa 2020 sillä oli noin 250 000 katsojaa. Se oli vuoden 2020 katsotuin ensi-iltaelokuva.[4] Elokuva oli ehdolla parhaaksi eurooppalaiseksi komediaelokuvaksi European Film Awards -gaalassa, joka järjestettiin joulukuussa 2020.[5] Teräsleidit sai kolme Jussi-ehdokkuutta vuoden 2021 gaalassa parhaasta elokuvasta, naissivuosasta (Pakkasvirta) ja maskeeraussuunnittelusta.[6]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Leena Uotila  Inkeri  
 Seela Sella  Raili  
 Saara Pakkasvirta  Sylvi  
 Heikki Nousiainen  Tapio  
 Samuli Niittymäki  Jarkko  
 Pirjo Lonka  Maija  
 Jani Volanen  Ville  
 Linnea Skog  Rosa  
 Mio Tola  Roni  
 Juhani Niemelä  Eino  
 Rea Mauranen  Hannele  
 Lauri Tilkanen  pankkivirkailija  
 Jussi Sorjanen  yliopiston virkailija  
 Anna Paavilainen  Taika, yliopiston professori  
 Eero Herranen  Eero, opiskelija  
 Karim Rapatti  Karim, opiskelija  
 Eeva Muttonen  Eeva, opiskelija  
 Janne Saarinen  Janne, opiskelija  
 Markku Haussila  Markku, opiskelija  
 Yasmine Yamajako  Yasmine, opiskelija  
 Anna-Leena Härkönen  autonkorjaaja  
 Ilona Chevakova  Natasha  
 Pamela Tola  lentokenttävirkailija  
 Marja Salo  sairaanhoitaja  
 Tino Virta  pysäköinninvalvoja  

Elokuva sai arvosteluissa vaihtelevan vastaanoton, saaden arvostelutähtiä kahdesta neljään. Etenkin elokuvan kolmea pääosanäyttelijää kehuttiin roolisuorituksestaan. Episodin arviossa elokuvan juonta kuvattiin ”kliseiseksi”, ”yksinkertaiseksi ja turhanpäiväiseksi”, mutta kehuttiin kuitenkin elokuvan ”hyvin kirjoitettua ja hauskaa dialogia”. Helsingin Sanomien arviossa esiin nousi tarinan epätasaisuus ja muutamien juonikuvioiden irrallisuus.

  1. a b Seela Sella ja Leena Uotila ovat teräsleidejä Pamela Tolan komediassa ESS. 4.3.2019. Viitattu 14.3.2019.
  2. Teräsleidit Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 4.10.2019.
  3. Pamela Tolan Teräsleidit-elokuva rikkoi 100 000 katsojan rajan alle kahdessa viikossa www.iltalehti.fi. Viitattu 17.1.2020.
  4. Tiesitkö? Teräsleidit on vuoden katsotuin ensi-iltaelokuva www.iltalehti.fi. Viitattu 21.12.2020.
  5. Pamela Tolan Teräsleidit on ehdolla parhaan eurooppalaisen komedian palkinnon saajaksi www.iltalehti.fi. Viitattu 28.10.2020.
  6. Aromaa, Jonni: Elokuva Tove Janssonista sai peräti kymmenen Jussi-ehdokkuutta – naistuottajat kahmivat parhaan elokuvan ehdokkuudet Yle. 11.2.2021. Viitattu 11.2.2021.
  7. Bamberg, Rolf: Elokuva-arvio: Tien päällä kadotettua aikaa etsimässä Demokraatti. 3.1.2020. Viitattu 3.1.2020.
  8. Raatikainen, Jesse: Teräsleidit Episodi. 3.1.2020. Viitattu 3.1.2020.
  9. Rantanen, Miska: Ryppyiset mummot panevat ranttaliksi. Helsingin Sanomat, 2.1.2020, s. B 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.1.2020.
  10. Uggeldahl, Krister: Skrattet fastnar i halsen. Hufvudstadsbladet, 3.1.2020, s. 20. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 17.5.2020.
  11. Kaukonen, Martta: Pamela Tolan uutuuskomedian pääosassa on kolme vanhaa naista – lue hulvattoman Teräsleidit-leffan arvostelu Me Naiset. 2.1.2020. Viitattu 3.1.2020.
  12. Elokuva-arvio: Kolme varttunutta teräsleidiä lähtee road tripille ja taantuu typeriksi teineiksi Turun Sanomat. 2.1.2020. Arkistoitu 2.1.2020. Viitattu 3.1.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]