Teemu Asunmaa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teemu Asunmaa
Henkilötiedot
Syntynyt14. toukokuuta 1987 (ikä 37)
Kansalaisuus  Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet 2014–
Kartanlukija(t) Suomi Tuukka Shemeikka
Suomi Jonne HalttunenSuomi Ville Mannisenmäki
Suomi Jani Salo
Suomi Marko Salminen
Kilpailuja 6
Maailmanmestaruuksia 0
Voittoja 0
Palkintosijoja 0
Erikoiskoevoittoja 0
MM-pisteitä 0
Ensimmäinen kilpailu Suomen ralli 2014

Teemu Asunmaa (s. 14. toukokuuta 1987) on suomalainen ralliautoilija. Hän ajaa rallin SM-sarjassa ja on nelinkertainen SM1-luokan Suomen mestari. Hän on osallistunut viidesti Suomen MM-ralliin, jossa paras sijoitus on yleiskilpailun 13. sija vuonna 2017. Rallin SM-sarjassa Asunmaa on voittanut SM1-luokan mestaruuksien (2017, 2019, 2020 ja 2023) lisäksi kahdesti SM2-luokan mestaruuden vuosina 2015 ja 2016.

Ensimmäiset rallinsa Asunmaa ajoi F-Cupissa vuonna 2009 kartturinaan Markus Vartiamäki. Asunmaa jatkoi kilpailemista F-ryhmän BMW:llä vuoteen 2012, ja kartturina toimi Vartiamäen jäätyä pois muun muassa Tomi Ikonen.

Kaudelle 2013 Asunmaa vaihtoi F-ryhmän SM1-luokan Subaruun, jolla ylsi heti ensimmäisellä kaudellaan jokaisessa ajamassaan kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Kauden kruunasivat Turun SM-rallin yleiskilpailun kakkossija sekä voitot kahdesta SM-sarjan ulkopuolisesta rallista.

SM2-luokassa kaksi Suomen mestaruutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2014 Asunmaa kilpaili Hannu’s Rally Teamin ajattamalla Subaru Impreza STi R4:llä SM2-luokassa. Kartturi Ikonen jäi pois kolmen kilpailun jälkeen ja hänen tilalleen tuli Tuukka Shemeikka. SM-sarjan lisäksi Asunmaan ohjelmaan kuului myös Jyväskylän MM-ralli, joka kuitenkin päättyi tekniseen vikaan. Kauden lopuksi Asunmaa oli SM2-luokan pisteissä neljäs.

Kaudella 2015 Asunmaa jatkoi SM2-luokassa samalla Subarulla, mutta kartturiksi vaihtui Jonne Halttunen. Asunmaa voitti kaudella Pohjanmaa-rallin sekä Suomen MM-rallin yhteydessä ajetun Nelivetomies-kilpailun. Kauden suoritukset riittivät SM2-luokan mestaruuteen. Kaudella 2016 Asunmaa ja Halttunen uusivat SM2-luokan mestaruutensa.

SM1-luokassa kolme Suomen mestaruutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 2017 Subaru vaihtui SM1-luokan Škoda Fabia R5:een. Škodalla Asunmaa ja Halttunen ajoivat SM1-luokassa viidesti palkintokorokkeelle. Kouvolan O.K. Auto -ralli päättyi keskeytykseen, ja Uudenkaupungin Oili Jalonen -rallissa he jäivät neljänsiksi. Suomen MM-rallista tuloksena oli yleiskilpailun 13. sija ja kolmas sija RC2-luokassa. Tämän lisäksi Asunmaa osallistui kauden aikana N-ryhmän Subarulla myös Liettuassa ajettuun Rokiškisin ralliin, josta tuloksena oli kolmas sija. Kotimaan kausi päättyi uran kolmanteen Suomen mestaruuteen ja ensimmäiseen SM1-luokassa.

Seuraavalle kaudelle kartanlukijaksi vaihtui Ville Mannisenmäki, joka on Risto Mannisenmäen poika. SM1-sarjassa autokunta voitti kauden aikana yhden kilpailun ja oli kahdesti toinen. Lopputuloksena oli SM1-sarjan kolmas sija. Suomen MM-rallissa sijoitus oli yleiskilpailun 35. ja RC2-luokan 14.

Yhteistyö Hannu’s Rally Teamin ja kartanlukija Mannisenmäen kanssa päättyi kauteen 2018. Kaudella 2019 Asunmaa ajoi Toni Gardemeisterin TGS Worldwide -tallin Škoda Fabia R5:llä, ja kartanlukijaksi tuli Jani Salo. Tuloksena kaudella oli toinen SM1-luokan (ja yhteensä neljäs) Suomen mestaruus. Suomen MM-rallista tuloksena oli 16. sija yleiskilpailussa ja 8. sija RC2-luokassa.

Kaudella 2020 yhteistyö TGS Worldwiden ja kartanlukija Salon kanssa jatkui. Auto vaihtui Škodan uudempaan Fabia Rally2 evo -malliin. Asunmaa voitti kaudella Pohjanmaa-rallin ja oli lopuissa neljässä SM-rallissa toinen, mikä toi kauden päätteeksi uran kolmannen SM1-luokan Suomen mestaruuden.

Kauden 2021 SM-sarjassa talli ja auto pysyivät samoina kuin edelliselläkin kaudella, mutta Salo toimi kartturina vain yhdessä kilpailussa ja muissa kilpailuissa kartanlukijana toimi Marko Salminen. Asunmaa voitti Arctic Lapland Rallyssa SM1-luokan sijoittumalla yleiskilpailussa toiseksi. Muissa SM-ralleissa voittoja ei tullut, ja sarjan kokonaispisteissä lopputulos oli kolmas. Asunmaa osallistui kauden aikana myös kumpaankin Suomessa järjestettyyn MM-ralliin. Asunmaa voitti WRC3-luokan kilpailun Arctic Rally 2021 -kilpailussa ja oli yleiskilpailussa kolmastoista. Jyväskylän MM-ralli päättyi keskeytykseen.

Kaudella 2022 Asunmaa jatkoi TGS Worldwide -tallissa, mutta kartanlukijaksi palasi Ville Mannisenmäki.

Kaudella 2023 Asunmaa ja Ville Mannisenmäki voittivat rallin SM-sarjan mestaruuden SM1-luokassa kahden pisteen erolla Jari Huttuseen.[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]