Tauno Kare

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tauno Kare ent. Karelberg (22. elokuuta 1934 Viipurin maalaiskunta1. toukokuuta 2023 Helsinki) oli suomalainen rakennusyrittäjä ja maajoukkuetason painonnostaja 1950-luvun lopulta 1960-luvun lopulle.[1]

Tauno Kare vietti lapsuusvuodet Viipurin lähellä Perojoen kylässä. Hän joutui lähtemään äitinsä ja kahden sisaruksensa kanssa evakkoon Talvisodan syttyessä joulukuun alussa 1939. Evakkopaikkana heille oli Valkeakoski.[1]

Nuoruudessaan Tauno Kare oli taitava voimistelija ja akrobaatti. Hän kilpaili Suomessa yhdessä entisen painonostajan Väinö Kaipiaisen kanssa. Tauno piti Väinöä mm. yhdellä kädellä ylhäällä Väinön seisoessa käsillään. Myöhemmin Tauno pestautui Ranskassa sirkukseen. Sen jälkeen hän liittyi hetkeksi Ranskan muukalaislegioonaan, mutta palasi Suomeen ennen kuin yksikkö siirrettiin Välimeren etelärannalle Algeriaan alueen poliittisen tilanteen kiristyessä.[1]

Vuonna 1956 Tauno aloitti painonnoston maaottelu-uransa. Kaikkiaan Tauno Kare edusti Suomea 43 maaottelussa sarjan ollessa tyypillisesti alle 75 kg. Urheilu-uransa Tauno edusti helsinkiläistä voimailuseura Herakesta. Hän voitti kuusi Pohjoismaiden mestaruutta 1958-1967, yhdeksän Suomen mestaruutta 1957-1967.[1] MM-kisojen paras sijoitus oli viides vuoden 1961 MM-kisoissa Wienissä yhteistuloksella 395 kg pronssin jäädessä 10 kg:n päähän.[2] Tauno Kare oli ensimmäinen suomalainen, joka saavutti 400 kg:n yhteistuloksen (tempaus, punnerrus ja työntö) sarjassaan alle 75 kg.[1]

Tauno Kareen vanhempi veli Pekka harrasti myös painonnostoa, mutta ei yhtä hyvällä menestyksellä kuin Tauno. Pekka Kare toimi painonnostoliiton järjestötehtävissä 1960- ja 1970-luvuilla.[3]

Tauno Kare aloitti työuransa rakennuksilla kuorma-autonkuljettajana. Viime vaiheessa hän toimi rakennusyrittäjänä. Syksyllä 2022 Hänen tyttärentyttärensä Oona Kare esitti isoisänsä elämästä tehdyn monologinäytelmän "Saako taivaassa punaviiniä".[1]

  1. a b c d e f Kalle Virtapohja: Muistokirjoitus: Tauno Kare 1934–2023 13.5.2023. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.5.2023.
  2. Nostajamme keräsivät voimansa oikeaan aikaan ja loikeassa paikassa - Wienissä. Helsingin Sanomat, 26.9.1961, s. 24. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 15.5.2023.
  3. In Memoriam Pekka Kare 1931–2022 11.11.2022. Suomen painonnostoliitto. Viitattu 15.5.2023.