Taimi Airola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taimi Airola (26. marraskuuta 1934 Laukaa13. elokuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen mezzosopraano.[1]

Airola aloitti lauluopintonsa Lea Piltin johdolla vuonna 1957. Hän opiskeli vuosina 1963–1969 Gdańskissa Barbara Iglikowskan oppilaana ja aloitti esiintymisen konserttilaulajana Puolassa. Airola esiintyi solistina puolalaisten kamarimusiikkikokoonpanojen kanssa ja järjesti myös Suomessa puolalaisen kamarimusiikin konsertteja. Hän esiintyi Wieniawski-festivaaleilla ja sai puolalaisen musiikin hyväksi tekemästään työstä Wieniawski-mitalin. Airola teki Suomeen palattuaan yhteistyötä Pentti Koskimiehen kanssa. Kaksikko piti esiintymisten lisäksi yhdessä mestarikursseja. Lisäksi Airola ja Koskimies tekivät laajan Euroopan-kiertueen, joka päättyi Lontoon Wigmore Halliin.[1]

Airola jätti esiintymisen Koskimiehen kuoltua vuonna 1990. Hän jatkoi työskentelyä klassisen laulun opettajana Raumalla ja Turussa. Airola oli myös Laulupedagogit ry:n puheenjohtaja vuosina 1991–2000 ja johti Kansainvälisen laulunopettajien kongressin järjestelytoimikuntaa Suomen kansallisoopperassa vuonna 2001. Airolalta ilmestyi vuonna 2002 levy Pohjoismaisia lauluja. Hän kuoli elokuussa 2008 pitkään sairastettuaan.[1]

  1. a b c Muistot: Taimi Airola Katja Juhola, Helsingin Sanomat 13.8.2008, viitattu 8.1.2023