Tšamorrot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tšamorrot
Väkiluku noin 90 000
Asuinalueet Guam
Pohjois-Mariaanit
Kielet tšamorro, englanti
Uskonnot katolilaisuus

Tšamorrot ovat Mariaaneilla asuva alkuperäiskansa.[1] Guamin ja Pohjois-Mariaanien lisäksi heidän siirtolaisyhteisöjään elää muun muassa Havaijilla, Kaliforniassa ja muualla Yhdysvaltojen länsirannikolla. Ennen Espanjan siirtomaakautta tšamorrojen yhteiskunta perustui klaanijärjestelmään.

Haligikiviä Guamilla

Tšamorrot tulivat nykyisille asuinalueilleen arviolta noin vuoden 1600 eaa. tienoolla Pohjois-Mariaaneilta.[2] Tšamorrojen esi-isät olivat hyviä merenkävijöitä ja käsityöläisiä. Heidät tavatessaan eurooppalaiset huomasivat heidän omalaatuiset kanoottinsa ja arkkitehtuurin, johon kuuluivat kiinteänä osana niin sanotut haligikivet, jotka ovat kahdesta päällekkäin nostetusta kivestä tehtyjä patsaita. Ennen eurooppalaisten valtaa tšamorrojen yhteisöissä oli kastijärjestelmä. Tšamorrot jakautuivat kasteihin, joiden välillä näytti olevan rodullisia erilaisuuksia. Espanjan valtakaudella suuri osa tšamorroista kuoli tauteihin tai yhteenotoissa espanjalaisten kanssa. Kun ennen eurooppalaisia vuonna 1667 heitä arvioitiin olevan yli 100 000, vuoteen 1880 mennessä määrä oli laskenut 10 000:een. Väestön dramaattisen vähenemisen vuoksi suuri osa alkuperäisestä kulttuurista hävisi, ja nykyään suurin osa tšamorroista on katolisia. Monet nuoret muuttavat alkuperäisiltä asuinalueiltaan Yhdysvaltoihin töiden perässä ja heidän kulttuurinsa onkin vaarassa hävitä.

Suurin osa tšamorroista on katolilaisia. Tähän ovat vaikuttaneet mm. Filippiineiltä tulleet siirtolaiset. Myös alkuperäistä uskoa ja muita kristinuskon muotoja harjoitetaan jonkin verran. Merkittävä osa vuoden juhlista liittyy kristinuskoon.[3]

Tšamorron kieltä puhutaan yleisesti Guamilla kotikielenä, vaikka englannillakin on virallinen asema.[2]

  1. Tolentino, Dominica: Chamorro DNA Studies and the Origin of the Chamorro People Guampedia. 19.3.2019. Viitattu 7.7.2019 (englanniksi).
  2. a b Chamorro | Culture & Language Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)
  3. Northern Mariana Islands Travel Guide travel-library.com. Arkistoitu 2011. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]