Symfonia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Symfonia
Tiedot
Toiminnassa 2010–2011[1]
Tyylilaji power metal
Laulukieli englanti
Jäsenet

Andre Matoslaulu
Timo Tolkkikitara
Mikko Härkinkoskettimet
Jari Kainulainenbasso
Uli Kuschrummut

Levy-yhtiö

Edel Records

Aiheesta muualla
Kotisivut

Symfonia on monikansallinen power metal -yhtye, jonka kitaristi Timo Tolkki kokosi vuonna 2010.[2]

Tolkin ohella yhtyeeseen kuuluvat liittymisjärjestyksessä laulaja Andre Matos, basisti Jari Kainulainen, rumpali Uli Kusch ja kosketinsoittaja Mikko Härkin. Jäsenet ovat tunnettuja muun muassa yhtyeistä Angra, Helloween, Sonata Arctica ja Stratovarius, joten kyseessä on eräänlainen superyhtye. Yhtyeen perustamishetkellä kaikki jäsenet asuivat Pohjoismaissa.[2]

Yhtye teki Aasian mantereen kattavan levytyssopimuksen japanilaisen Marqueen Avalon-levymerkin kanssa ja aloitti esikoisalbuminsa äänittämisen marraskuussa 2010.[3] Muualla maailmassa yhtyeellä on jakelusopimus Edelin kanssa.[4] Esikoisalbumi In Paradisum ilmestyi Japanissa 23. maaliskuuta ja muualla 1. huhtikuuta 2011.[5][4] Yhtyeen ensiesiintyminen oli Helsingin Finnish Metal Expossa 18. helmikuuta 2011.[6]

5. joulukuuta 2011 Timo Tolkki julkaisi ilmoituksen omalla Facebook -sivustollaan, että bändi lopettaa erimielisyyksien ja huonon menestyksen vuoksi.[7]

  1. Symfonia @ Encyclopardia Metallum (englanniksi)
  2. a b Symfonia 8.11.2010. Imperiumi.net. Viitattu 9.2.2011.
  3. Latest News 25.11.2010. Symfonia. Viitattu 9.2.2011. (englanniksi)
  4. a b Symfonia 11.2.2011. Edel Distribution. Viitattu 19.2.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  5. New Releases Avalon. Viitattu 9.2.2011. (japaniksi)
  6. Helsinki Metal Meeting – lisää ohjelmaa 11.11.2010. Finnish Metal Expo. Viitattu 9.2.2011.
  7. https://www.facebook.com/?ref=logo#!/notes/timo-tolkki/the-statement-again-since-some-of-you-seem-to-have-missed-it/257190574336321

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]