Sven Pahajoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sven Pahajoki (16. heinäkuuta 1950 Enontekiö28. helmikuuta 2022)[1][2] oli suomalainen freelancetoimittaja ja tutkiva journalisti.

Pahajoki oli perehtynyt synnyinmaakuntansa Lapin asioihin ja kirjoitti niistä useisiin maakuntalehtiin. Hän kirjoitti myös Hymyyn, Apuun ja Helsingin Sanomiin. Vuonna 2004 Pahajoki kirjoitti kirjan ranskalaisesta naparetkeilijä Dominick Arduinista. Vuonna 2006 ilmestyi hänen kirjoittamanaan Lordi, hirviön tarina. Merkittävä osa teoksesta perustuu luvatta tehtyihin lainauksiin, joihin ei ole viitattu lähdeluettelossa.[3]

Pahajoki on ollut myös toimittajana radiossa ja televisiossa, muun muassa Kuningaskuluttaja-ohjelmassa ja TV-uutisissa, ja ohjannut noin 30 televisiodokumenttia sekä työskennellyt aluetelevisiossa.

Vuosina 1997–2008 Pahajoki toimi Vasemmistoliiton kunnanvaltuutettuna Rovaniemen maalaiskunnan valtuustossa.[4] Vuonna 2008 hän oli ehdolla Rovaniemen kaupunginvaltuustoon SDP:n ehdokkaana, muttei tullut valituksi.[5]

  1. Hiltunen, Vesa-Pekka: Hylätty – Sven Pa­ha­jo­ki ei pääse saa­me­lais­luet­te­loon Lapin Kansa. 13.5.2015. Viitattu 4.1.2024.
  2. Talvitie, Marjukka: Toimittaja-kirjailija Sven Pahajoki on kuollut Lapin Kansa. 1.3.2022. Viitattu 4.1.2024.
  3. Putaansuu: Virallinen Lordi-kirja vasta tulossa Iltalehti. 29.8.2006. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 1.2.2011.
  4. Mönttinen, Matti: Suvi Rihtniemi peittosi kansanedustajia Helsingissä. Kuntalehti, 2004, nro 18, s. 11.
  5. Lappi – Rovaniemi – Ehdokkaat äänimäärän mukaan 30.10.2008. Yleisradio. Arkistoitu 27.9.2013. Viitattu 1.2.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]