Suomen ralli 2011

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomi Suomen ralli 2011
8. osakilpailu 13 osakilpailusta kaudella 2011.
Sijainti Jyväskylä, Suomi
Palkintokoroke
Voittaja Ranska Sébastien Loeb
Monaco Daniel Elena
(Citroën)
Toinen Suomi Jari-Matti Latvala
Suomi Miikka Anttila
(Ford)
Kolmas Ranska Sébastien Ogier
Ranska Julien Ingrassia
(Citroën)
Sebastien Loeb Hassin erikoiskokeella
Kärkikolmikko lehdistötilaisuudessa.
Kimi Räikkönen

Suomen ralli 2011 (virallisesti 61. Neste Oil Rally Finland 2011) oli Rallin MM-sarjan kauden 2011 kahdeksas osakilpailu, joka ajettiin 28–30. heinäkuuta.

Rallissa oli 22 erikoiskoetta ja niiden yhteismitta oli 314,39 km. Edellisvuoden tapaan se ajettiin torstaista sunnuntaihin, mutta yleisön toiveesta[1] nyt torstainakin ajettiin jo kaksi metsäerikoiskoetta, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992. [2]

Perjantaina reitti kiersi Päijänteen vastapäivään. [2] Kilpailunjohtaja Kai Tarkiaisen mukaan rallissa haluttiin käyttää eteläisempiä erikoiskokeita ja samalla hakea katsojia Etelä-Suomen asutuskeskuksista.[1] Päivän keskellä autot kävivät Lahdessa etähuollossa. [1]

Hassi-nimistä erikoiskoetta ei oltu ajettu sitten vuoden 1995. Erikoiskoke päättyi Konivuoren pienelle tielle, jota oli ajettu viimeksi vuonna 1991. [2]

Perjantain erikoiskokeista Evo oli ajettu viimeksi 1985, Koivukehä 1984 ja Mynnilä 1996. Hyväneula oli uusi erikoiskoe, mutta siitä osa oli ajettu vuosina 1983–1984 Santamäen erikoiskokeena. Koukunmaa oli sen sijaan kokonaan uusi erikoiskoe, ja se on eteläisin Suomen MM-rallissa ajettu erikoiskoe. [2]

Lahdessa ajettiin uusi kahden auton rinnakkainen yleisöerikoiskoe Jokimaan raviradalla.[2]

Rallin MM-sarjassa oli otettu kaudella 2011 käyttöön lisäpisteet tietystä power stage –erikoiskokeesta[3]. Tässä kilpailussa alkuperäisen suunnitelman mukaan power stagen piti olla Isojärvi[1], mutta lopulta se muutettiin Laajavuoreen[4].

Kilpailun tapahtumia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Hirvonen osui puuhun rallin avauserikoiskokeella Lankamaassa, koska moottori sammui yllättäen. Auton takajousitus vaurioitui ja Hirvonen menetti aikaa, mutta ei joutunut keskeyttämään. Erikoiskokeella pohjat teki Jari Ketomaa.[5]

Toisella erikoiskokeella Laukaassa Jari-Matti Latvala ja Sebastien Ogier yrittivät hidastaella saadakseen paremman lähtöpaikan seuraavalle päivälle. Matti Rantanen ajoi ulos kuudennelta sijalta.[6]

Jari Ketomaa ja Joonas Lindroos ajoivat ulos samassa paikassa EK8 Koivukehässä. Rallia johtanut Sebastien Loeb otti kymmenen sekunnin aikasakon päivän päätteeksi saadakseen paremman lähtöpaikan lauantaille, mutta Ogier ja Latvala hidastelivat myös, joten Loeb joutui silti starttaamaan ensimmäisenä.[7]

Sija Kuljettaja Kartanlukija Auto Aika Ero Pisteet
1. Ranska Sébastien Loeb Monaco Daniel Elena Citroën DS3 WRC 2:39.37,0 25
2. Suomi Jari-Matti Latvala Suomi Miikka Anttila Ford Fiesta RS WRC 2:39.45,1 +8,1 18+2
3. Ranska Sébastien Ogier Ranska Julien Ingrassia Citroën DS3 WRC 2:39.49,8 +12,8 15+1
4. Suomi Mikko Hirvonen Suomi Jarmo Lehtinen Ford Fiesta RS WRC 2:40.46,1 +1.09,1 12+3
5. Norja Petter Solberg Yhdistynyt kuningaskunta Chris Patterson Citroën DS3 WRC 2:40.53,2 +1.16,2 10
6. Norja Mads Østberg Ruotsi Jonas Andersson Ford Fiesta RS WRC 2:41.04,8 +1.27,8 8
7. Norja Henning Solberg Itävalta Ilka Minor Ford Fiesta RS WRC 2:43.02,5 +3.25,5 6
8. Yhdistynyt kuningaskunta Matthew Wilson Yhdistynyt kuningaskunta Scott Martin Ford Fiesta RS WRC 2:43.30,2 +3.53,2 4
9. Suomi Kimi Räikkönen Suomi Kaj Lindström Citroën DS3 WRC 2:43.36,8 +3.59,8 2
10. Suomi Juho Hänninen Suomi Mikko Markkula Škoda Fabia S2000 2:44.50,7 +5.13,7 1
Lähde:[4]

SWRC:n voitti Juho Hänninen.[4]

PWRC:n voitti Hayden Paddon.[4]

WRC Academyn voitti Egon Kaur.[4]

  1. a b c d Jyväskylän MM-ralli kurvaa etelään YLE. 25.2.2011.
  2. a b c d e Rally Finland Route History VI:2010–2013 It Gets Faster Now!.
  3. Rule Changes summary juwra.com.
  4. a b c d e 2011 Rally Finland
  5. EK1: Hirvonen kolhaisi autonsa puuhun mtvuutiset.fi. 28.7.2011. Viitattu 14.12.2023.
  6. EK2: Laukaassa taktikointia - Hirvonen nilkutti Yle Uutiset. 28.7.2011. Viitattu 14.12.2023.
  7. Jyväskylän MM-ralli 2011 - kuuntele kuskien kommentit Yle Uutiset. 28.7.2011. Viitattu 14.12.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]