Suomen joukkue lentopallon Maailmanliigassa 2016

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen lentopallomaajoukkue on mukana vuoden 2016 maailmanliigassa. Suomi pelasi ns. kakkostasolla. Tällä kertaa Suomen Maailmanliiga pelataan kolmena turnauksena. Turnaukset pelataan Japanissa, Egyptissä ja Tampereella.

Suomi on mukana Maailmanliigassa yhdettätoista vuotta perättäin ja kaikkiaan kahdettatoista kertaa. Joukkueita on mukana Maailmanliigassa kaikkiaan kaikkiaan ennätykselliset 36, kolmella eri tasolla.

Kakkostasolla ovat mukana Suomen lisäksi Hollanti, Slovakia, Turkki, Portugali, Kuuba, Etelä-Korea, Japani, Tšekki, Egypti, Kiina ja Kanada. Kaikki joukkueet pelaavat kolmessa turnauksessa kussakin kolme ottelua. Kaikki pelit laitetaan samaan sarjatatulukkoon, jonka perusteella kolme parasta selviää Portugalin Matosinhosissa 9.-10.7.2016 pelattavaan Final Four-lopputurnaukseen. Isäntäjoukkueelle on paikka lopputurnauksessa varma.

Suomen otteluiden otteluraportit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani - Suomi, Osaka 17.6. 3-0 (26-24, 25-20, 25-23) Suomi kaatui ottelussa lähinnä yhteen rotaatioon (P2), jonka Japani voitti ottelussa 18 pisteellä. Avaintekijänä oli Masahiro Yanagidan vahva ja tarkka hyppysyöttö.

Ottelu oli suomalaispelaajista ensimmäinen Maailmanliigassa kuudelle pelaajalle (Hakala, Mäkinen, Ropponen, Kaurto, Kurppa ja Pennanen), joista neljä (Mäkinen, Ropponen, Kaurto ja Pennanen) debytoivat myös kentällä.

Lelu Ojansivu oli Suomen tehokkain pelaaja (19 pist).

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Korea - Suomi, Osaka 18.6. 2-3 (22-25, 20-25, 29-27, 25-19, 17-19) Suomi voitti kaksi ensimmäistä erää upealla torjunta- ja syöttöpelillään. Korea pääsi kuitenkin peliin mukaan, mutta Suomen parantunut hyökkäyspeli pelasti lopulta voiton parin Korean ottelupallonkin jälkeen. Voitto oli Suomelle 9. perättäinen Koreasta ja samalla kesän ensimmäinen Maailmanliigassa ja historian 50. samassa turnauksessa.

Lelu Ojansivu oli Suomen tehokkain pelaaja (28 pist) ottaen viisi torjuntaa ja syöttäen neljä ässää.

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Suomi - Kuuba, Osaka 19.6. 3-1 (25-18, 15-25, 25-23, 25-23)

Kesän ensimmäinen täysi pistepotti tuli Suomelle vahvan voitontahdon siivittämänä. Kolmannessa erässä Suomi nousi 20-23 -tappiolta viidellä perättäisellä pisteellä erävoittoon Lelu Ojansivun toimiessa ykköstykkinä syöttöpaikalla. Neljännessä erässä nuori Jan Helenius nousi tärkeään rooliin.

Ojansivu oli tutusti Suomen paras pistemies (18 pist) syöttäen nyt viisi ässää.

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Egypti - Suomi, Kairo 24.6. 0-3 (22-25, 17-25, 22-25)

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Turkki - Suomi, Kairo 25.6. 3-2 (19-25, 21-25, 25-21, 25-22, 15-11)

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Suomi - Japani, Kairo 26.6. 3-1 (25-18, 31-29, 22-25, 25-21)

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Suomi - Portugali, Tampere 1.7. 2-3 (25-22, 21-25, 25-19, 24-26, 12-15)

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Kuuba - Suomi, Tampere 2.7. 1-3 (19-25, 12-25, 25-18, 21-25)

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Suomi - Kanada, Tampere 3.7. 3-2 (25-22, 18-25, 25-20, 21-25, 15-13)

Lähtökohta otteluun muodostui, Etelä-Korean voitettua Alankomaat 3-2, sellaiseksi, että käytännössä vain 3-0 voitolla Suomi selviäisi lopputurnaukseen. Suomi taisteli ensimmäisestä erästä 25-22 voiton, mutta toinen erä alkoi murheellisesti Kanadan karatessa heti 4-0 johtoon. Suomi ei tästä toipunut, vaan Kanada säilytti selvän johtoaseman erän loppuun saakka voittaen sen 25-18. Antti Ropponen tuli kolmanteen erään hakkuriksi Ojansivun tilalle. Ropponen tekikin erään seitsemän pistettä Suomen viedessä sen 25-21. Neljäs erä meni vastaavasti Kanadalle samoin numeroin. Suomi voitti lopulta ottelun 3-2 vieden viidennen erän 15-13.

Otteluraportti Lentopalloliiton sivuilla

Suomen joukkue Japanin turnauksessa 17.-19.6.

Hakala, Tervaportti, Kerminen, Mäkinen, Seppänen, Krastins, Siirilä, Sinkkonen, Helenius, Ropponen, Kaurto, Ojansivu, Pennanen, Kurppa.

Maaottelumäärä 12.6.2016, ennen Maailmanliigan alkua

Numero Nimi Syntymäaika Pelipaikka Seura Maaottelut
1 Anssi Hakala 12.05.1984 libero Suomi ETTA Oulu 4
2 Eemi Tervaportti 26.07.1989 passari Turkki Galatasaray 168
3 Akseli Lankinen 31.08.1997 passari Suomi Keimolan Kaiku 5
4 Lauri Kerminen 18.01.1993 libero VenäjäKemerovo 85
5 Peetu Mäkinen 19.08.1995 yleispelaaja Suomi Team Lakkapää 4
6 Niklas Seppänen 30.06.1993 yleispelaaja Ranska Nice 67
7 Eemeli Kouki 26.10.1991 yleispelaaja Suomi Hurrikaani-Loimaa 16
8 Elviss Krastins 15.09.1994 yleispelaaja Suomi VaLePa 50
9 Tommi Siirilä 05.08.1993 keskitorjuja Suomi Tiikerit 53
10 Samuli Kaislasalo 03.08.1995 keskitorjuja Suomi Rantaperkiön Isku 0
11 Sauli Sinkkonen 14.09.1989 keskikorjuja Suomi Rantaperkiön Isku 34
12 Jan Helenius 13.10.1996 yleispelaaja Suomi Rantaperkiön Isku 19
13 Antti Ropponen 17.08.1995 keskitorjuja Suomi Kokkolan Tiikerit 9
14 Markus Kaurto 31.08.1993 keskitorjuja Suomi Team Lakkapää 9
15 Henrik Porkka 14.01.1998 keskitorjuja Suomi Kuortane 3
16 Lelu Ojansivu 31.12.1987 hakkuri Suomi Tiikerit 161
17 Joni Savimäki 18.01.1992 yleispelaaja Suomi Liiga-Riento 5
18 Miki Jauhiainen 18.07.1997 keskitorjuja Suomi Kuortane 0
19 Eetu Pennanen 18.09.1992 yleispelaaja Suomi ETTA Oulu 4
20 Mauri Kurppa 06.04.1993 passari Suomi Hurrikaani-Loimaa 4
21 Niko Haapakoski 01.05.1996 passari Suomi ETTA Oulu 0
  • Päävalmentaja: Tuomas Sammelvuo Suomi
  • Apuvalmentaja: Nicola Giolito Italia
  • Fysiikkavalmentaja: Tuomas Sallinen Suomi
  • Joukkueenjohtaja: Jaana Laurila Suomi
  • Joukkueenjohtaja: Toni Flink Suomi
  • Lääkäri: Jari Syrjänen Suomi
  • Fysioterapeutti: Jesse Kutila Suomi
  • Fysioterapeutti: Jani Niskakangas Suomi
  • Tilastomies Kamil Sołoducha Puola
  • Tilastomies Mikko Häyrinen Suomi
  • Tiedottaja: Toni Flink Suomi
Suomen ottelut maailmanliigassa 1. erä 2. erä 3. erä 4. erä 5. erä video
17.6. Osaka, Japani Japani Suomi Suomi Japani Japani 0–3 24–26 20–25 23–25 video
18.6. Osaka, Japani Japani Suomi Suomi Etelä-Korea Korea 3–2 25–22 25–20 27–29 19–25 19–17
19.6. Osaka, Japani Japani Kuuba Kuuba Suomi Suomi 1–3 18–25 25–15 23–25 23–25 video
24.6. Kairo, Egypti Egypti Egypti Egypti Suomi Suomi 0–3 22–25 17–25 22–25 video
25.6. Kairo, Egypti Egypti Turkki Turkki Suomi Suomi 3–2 19–25 21–25 25–21 25–22 15–11
26.6. Kairo, Egypti Egypti Suomi Suomi Japani Japani 3–1 25–18 31–29 22–25 25–21 video
1.7. Tampere, Suomi Suomi Suomi Suomi Portugali Portugali 2–3 25–22 21–25 25–19 24–26 12–15 video
2.7. Tampere, Suomi Suomi Kuuba Kuuba Suomi Suomi 1–3 19–25 12–25 25–18 21–25
3.7. Tampere, Suomi Suomi Suomi Suomi Kanada Kanada 3–2 25–22 18–25 25–20 21–25 15–13 video

Kakkostason lopullinen sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
sija Joukkue Ottelut Erät Eräpisteet
Voitot tappiot Pisteet Voitot tappiot eräsuhde Voitot tappiot suhde
1  Kanada 8 1 24 26 7 3.714 787 677 1.162
2  Turkki 8 1 21 25 10 2.500 813 756 1.075
3  Alankomaat 6 3 19 22 15 1.467 839 768 1.092
4  Suomi 6 3 18 22 16 1.375 858 826 1.039
5  Tšekki 5 4 13 19 19 1.000 837 850 0.985
6  Kiina 4 5 12 13 17 0.765 681 681 1.000
7  Egypti 4 5 11 15 20 0.750 791 816 0.969
8  Slovakia 3 6 10 15 22 0.682 788 843 0.935
9  Kuuba 3 6 9 18 24 0.750 891 917 0.972
10  Etelä-Korea 3 6 9 14 22 0.636 804 820 0.980
11  Japani 2 7 9 14 21 0.667 763 803 0.950
12  Portugali 2 7 7 13 23 0.565 758 843 0.899

Parhaat pistemiehet 3.7.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Ahmed Elkotb Egypti 188
  2. Olli-Pekka Ojansivu Suomi 171
  3. Kunihiro Shimizu Japani 158
  4. Jae-Duck Seo Etelä-Korea 140
  5. Michal Finger Tšekki 137[1]