Suomen Moottoriliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Moottoriliitto
Suomen moottoriliitto
Perustettu 21. helmikuuta 1922
Puheenjohtaja Erkki Heikkinen
Aiheesta muualla
Moottoriliitto.fi

Suomen Moottoriliitto ry eli SML on suomalainen moottoripyörä-, moottorikelkka- ja ATV -urheilun lajiliitto. Suomen Moottoriliiton toimintaan sisältyy yli 20 moottoriurheilulajia. Jäseniä SML:n jäsenkerhoissa (180 kpl) on kaikkiaan noin 20 000. SML tekee aktiivista ympäristötyötä lajien parissa, paikallisten toimijoiden sekä ympäristöministeriön kanssa ja huomioi kestävän kehityksen omissa säännöissään.[1] Suomen Moottoriliitto ry on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun valmiusjärjestö.[2]

Suomessakin liikenne alkoi motorisoitua 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Autoja ja moottoripyöriä oli vähän. Ensimmäinen tilasto on vuodelta 1923. Tuolloin Suomessa oli 4 664 moottoriajoneuvoa, joista valtaosa oli moottoripyöriä.[3] Niistä merkittävä osa oli kaupungeissa ja etenkin Helsingissä, josta moottoripyöräurheilun järjestäytyminen käynnistyi. Moottorimiespiirit olivat verkostoituneet muun muassa liiketuttavuuksien kautta muihin pohjoismaihin, joissa oli jo toimivat moottoripyöräurheilun itsenäiset keskusjärjestöt. (Sveriges Motorfederation oli perustettu vuonna 1913, Danmarks Motor Union vuonna 1914 ja Norsk Motorklubb vuonna 1916.)[4]

Moottoripyörän omistajat 1920-luvun alun Suomessa pääasiassa varakkaita ihmisiä. Tästä syystä ei ollut mitenkään outoa, että moottoripyöräurheilun keskusjärjestön perustamista valmisteleva kokous elokuussa 1921 oli kutsuttu Helsingin hienoimman hotellin, Kämpin, juhlahuoneistoon. Ja jo puoli vuotta myöhemmin 21.2.1922 päätettiin yksimielisesti moottoripyöräklubin perustamisesta toimialueenaan koko maa.

Klubin nimeksi päätettiin Suomen Moottoripyörä Klubi - Finlands Motorcykel Klubb ja klubin nimenlyhennykseksi MK ja kotipaikaksi Helsingin kaupunki. Tulevaa toimintaa hahmoteltaessa tehtiin periaatepäätös siitä, että oikeus alaosastojen perustamiseen käsittäisi koko maan.[4]

Klubin eli yhdistyksen tarkoituksena oli koota Suomen moottoripyöräilijät ja moottoripyöräilyn harrastajat yhtenäisenä järjestönä edistämään moottoripyörän käyttöä ja levenemistä maassa, samalla huomioon ottaen sekä yhteisön että yksityisten edut. Tässä mielessä klubi ryhtyy muun muassa toimenpiteisiin ajanmukaisten lakimääräysten saamiseksi moottoripyöräliikennettä varten, parannettuun teiden kunnossapitoon ja siihen liittyviin asioihin nähden, sekä moottoripyörän oikean huolellisen käyttämisen suhteen yleisöön nähden, kuin myös moottoripyörä-urheiluharrastuksen kohottamiseksi kilpailuja järjestämällä". Kansainväliseen moottoriliittoon MK liittyi heti 1922.[4]

Moottorikelkkailu tuli liiton ohjelmaan jo 1960-luvulla. Ensimmäiset Suomen mestaruuskilpailut ajettiin vuonna 1969.[4]

Kansainvälinen toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SML on maailmanlaajuisen Fédération Internationale de Motocyclismen (FIM) ja FIM Europen jäsen ja edustaa Suomessa FIM:n ja FIM Europen kansallista toimijaa, jonka sääntöjen mukaan järjestetään kaikki SML:n alainen moottoripyörä-, moottorikelkka- ja ATV -urheilun kilpailu- ja harrastustoiminta.[6]

SML toiminta noudattaa kansainvälisten lajiliittojen linjauksia. FIM:n ja FIM Europe:n lisäksi kansainväliseen toimintaan liittyy NMC (Nordic Motorsport Council), jonka vuosikokoukseen osallistuvat SML:n lajien edustajat.[6]

Suomen Moottoriliitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 1 137 000 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2023 lähtien 203 000 euroa.[7]

  1. Moottoriliitto Moottoriliitto.fi. Viitattu 15.2.2021.
  2. Verkosto, joka pelastaa ihmishenkiä Vapepa. Viitattu 4.10.2023.
  3. Suomen moottoriajoneuvokannan kehitys Teollisuuslehti nro 5 s. 154. 20.5.1937. Viitattu 15.2.2021.
  4. a b c d Moottoriliiton historia Moottoriliitto.fi. Arkistoitu 18.1.2021. Viitattu 15.2.2021.
  5. Moottoriliitto lajit Moottoriliitto.fi. Viitattu 15.2.2021.
  6. a b Moottoriliitto Moottoriliitto.fi. Arkistoitu 18.1.2021. Viitattu 15.2.2021.
  7. Liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustus Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 29.11.2023.