Sodderin lasten katoaminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viisi Sodderin perheen lasta katosi heidän kotitalonsa tuhouduttua tulipalossa jouluna 1945 Fayettevillessä Yhdysvaltain Länsi-Virginiassa. Mauricen, Marthan, Louisin, Jennien ja Bettyn ruumiita ei löydetty rauniosta seuraavana päivänä. Palopäällikön mukaan lämpötila oli ollut niin korkea, että ruumiit olivat palaneet täysin.[1]

Paria kuukautta ennen paloa tuntematon henkilö oli käynyt talon takana ja huomauttanut, että sulakerasiat aiheuttavat jonain päivänä tulipalon. Perheen isä piti tätä outona, koska sähköyhtiö oli tarkastanut liitokset äskettäin ja todennut niiden olevan hyvässä kunnossa. Samoihin aikoihin toinen mies yritti myydä henkivakuutusta ja suuttui isän kieltäydyttyä. Myyjä uhosi talon haihtuvan savuna ilmaan ja isän joutuvan maksamaan Benito Mussolinia koskevista mielipiteistään. Vanhemmat pojat olivat nähneet juuri ennen joulua maantielle varrelle pysähtyneen miehen tarkkailevan nuorempien lasten saapumista koulusta.[1]

Herättyään savun hajuun ja huomattuaan ettei tulen vuoksi päässyt soittamaan puhelimella Jeannie Sodder herätti perheensä. Ulos päästyään George ja kaksi pojista menivät hakemaan tikkaita, joiden piti olla talon vieressä, mutta joita ei löytynyt. He yrittivät myös turhaan käynnistää kahta kuorma-autoa. Naapuri yritti soittaa palokunnalle paikallisesta majatalosta, mutta puhelin oli epäkunnossa. Kun palopäällikköön saatiin yhteys, hän joutui odottamaan apuvoimia, koska ei itse pystynyt ajamaan palo-autoa. Palokunta pääsi paikalle vasta kello 7 aamulla.[2]

Perheen tytär löysi myöhemmin kumisen esineen, jota isä epäili napalmipommiksi[1]. Paikalta löydettiin vuonna 1949 palanut sanakirja, joka oli ollut lastenhuoneessa, ja palanen selkärankaa. Asiantuntijoiden mukaan luussa ei ollut palojälkiä. Yksityisetsivä selvitti, että luut oli otettu hautausmaalta Mount Hopessa.[2]

Syttymisen tutkinta ja havainnot eloonjääneistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oletettavasti Louis Sodderia esittävä valokuva, joka lähetettiin perheelle 1967.

Perhe palkkasi yksityisetsiviä etsimään lapsia[3].

Puhelinkorjaaja kertoi, että johto vaikutti katkaistulta. Eräs nainen väitti nähneensä kadonneiden lasten olleen ohi kulkeneessa autossa. Lapset nähtiin neljän italiaa puhuneen aikuisen seurassa, jotka eivät antaneet sivullisten puhua lapsille. Seurue oli ollut yötä charlestonilaisessa hotellissa. [1]

Perhe osti mainostaulun palopaikalle, jossa oli lasten valokuvat ja luvattiin 5 000 dollarin palkkio lasten löytymiseen johtavista tiedoista. George Sodder yritti jäljittää kadonneita lapsiaan koko loppuelämänsä vuoteen 1969 asti.[3] Perheen äiti sai vuonna 1968 kirjeen, jossa oli Louisia muistuttavan miehen valokuva.[1]

  1. a b c d e Abbott, Karen: The Children Who Went Up In Smoke Smithsonian.com. 25.12.2012. Viitattu 12.10.2018. (englanniksi)
  2. a b Stanton, Audrey: Where are the children? The Register-Herald. 24.12.2006. Arkistoitu 14.10.2013. Viitattu 14.10.2018. (englanniksi)
  3. a b Horn, Stacy: Mystery of Missing Children Haunts W.Va. Town 23.12.2005. NPR. Viitattu 12.10.2018. (englanniksi)