Simonetta Di Pippo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Simonetta Di Pippo
Di Pippo vuonna 2011
Di Pippo vuonna 2011
UNOOSA:n johtaja
2014–
Edeltäjä Mazlan Othman
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Kansalaisuus Italia
Tiedot
Koulutus Astrofysiikka ja avaruusfysiikka
Tutkinnot Rooman Sapienza-yliopisto

Simonetta Di Pippo (s. 1959) on italialainen astrofyysikko. Hän on toiminut vuodesta 2014 lähtien Yhdistyneiden kansakuntien avaruusasioista vastaavan toimiston UNOOSA:n johtaja. Ennen nimitystään hän on ollut muun muassa Euroopan avaruusjärjestön miehitetyistä avaruuslennoista vastaava johtaja.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Di Pippo sai maisterintutkinnon Rooman Sapienza-yliopistosta alanaan astrofysiikka ja avaruusfysiikka. Hän on myöhemmin sanonut, että fysikaalisesta koulutuksesta on ollut hänelle hyötyä, vaikka hänen uransa on painottunut kansainväliseen politiikkaan ja oikeustieteeseen.[2][3]

Di Pippo aloitti työt Italian avaruusjärjestöä edeltäneessä organisaatiossa vuonna 1986. Hänet nimitettiin vuonna 2002 Italian avaruusjärjestön maailmankaikkeuden havainnoinnista vastaavaksi johtajaksi. Tässä tehtävässä hänen vastuullaan oli Italian avaruustieteelliset projektit, yhteistyö ulkomaisten ja kansainvälisten avaruusjärjestöjen kanssa sekä eräät italialaisiin Kansainvälisellä avaruusasemalla olleisiin astronautteihin liittyneet tehtävät.[2][3]

Vuonna 2008 hänet nimitettiin Euroopan avaruusjärjestön miehitetyistä avaruuslennoista vastaava johtajaksi. Hän oli järjestön ensimmäinen naisjohtaja. Hänen vastuullaan olivat Euroopan astronauttijoukot sekä järjestön toiminta Kansainvälisellä avaruusasemalla.[3] Hän muun muassa vastasi uusien astronauttien rekrytoinnin johtamisesta ja neuvotteluista paikoista Kansainvälisellä avaruusasemalla.[4][5] Hän sai virassa runsaasti kokemusta kansainvälisestä avaruuspolitiikasta. Esimerkiksi Mars-500-projektin yhteydessä hän toimi yhteistyössä 13 muun avaruusjärjestön kanssa.[6] Sopimuksen päätyttyä Euroopan avaruusjärjestön kanssa vuonna 2011 hän siirtyi takaisin Italian avaruusjärjestöön, jossa hän sai johdettavakseen järjestön vastaperustetun Brysselin edustuston.[2][3]

Di Pippo nimitettiin UNOOSA:n johtajaksi vuonna 2014.[2][3] Virkansa puolesta hän on Yhdistyneiden kansakuntien Ulkoavaruuden rauhanomaista käyttöä valvova komitean sihteeri.[7] Hänen johtajuuskautenaan UNOOSA on muun muassa aloittanut yhteistyön Euroopan avaruusjärjestön kanssa avaruusromun vähentämiseksi.[8]

Di Pippo on ollut akateemikko International Academy of Astronautics -yhdistyksessä vuodesta 2013 ja sen hallituksen jäsen vuodesta 2016. Hän oli jäsenenä Maailman talousfoorumin Global Future Council -neuvoston jäsen vuosina 2016–2018. Asteroidi 21887 ”Dipippo” on nimetty hänen mukaansa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. https://mujeresconciencia.com/2016/06/30/simonetta-di-pippo-astrofisica/. Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. a b c d e Background UNOOSA. Arkistoitu 25.4.2020. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e Seffinga, Vincent: UN OOSA Director Ms. Simonetta Di Pippo - On her Career, the work of UN OOSA and how to Succeed in the Space Sector 25.10.2017. ESA. Viitattu 23.4.2020.
  4. Suomalainen astronauttikokelas pääsi 10 parhaan joukkoon Yle Uutiset. 20.5.2009. Viitattu 23.4.2020.
  5. Euroopan astronauteille neuvotellaan paikkoja ISS:lle Yle Uutiset. 16.6.2009. Viitattu 23.4.2020.
  6. Amos, Jonathan: 'Cosmonauts' ready for Mars test BBC. 22.3.2010. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)
  7. UNOOSA Director, Simonetta Di Pippo UNOOSA. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)
  8. Murphy, Francois: U.N., European bodies outline joint push against space junk Reuters. 20.6.2019. Viitattu 23.4.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]