Sievä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sievä on suomalainen naisen etunimi. Siitä tunnetaan myös muoto Sievi, joka on jäänyt harvinaisemmaksi.[1]

Sievä on ollut Suomessa vuoden 2019 loppuun mennessä 453 naisen nimenä. Nimen käyttö alkoi jo ennen vuotta 1900 ja on jatkunut näihin päiviin. Vuoteen 1899 mennessä nimi oli annettu 97:lle tytölle. Yli puolet Sievä-nimisistä on syntynyt vuosina 1900–1919, jolloin nimi annettiin 230 tytölle. Vuosina 1920–1939 se annettiin 92:lle ja 1940–1959 yhdelletoista tytölle. Vuosien 1960–1979 aikana ei ole syntynyt yhtäkään suomalaista, jonka etunimi olisi Sievä, mutta sittemmin nimeä on alettu käyttää jälleen; vuosina 1980–1999 on syntynyt kuusi ja vuosina 2000–2009 seitsemän Sievää. Vuonna 2010 Sievä-nimen sai alle viisi tyttöä.[2]

Sievi-nimen on saanut alle 152 suomalaista, joista ensimmäiset niin ikään ennen vuotta 1900, mutta suurin osa vuosina 1900–1939[2]

Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Sievä on ollut sukunimenä 48:lla ja Sievi 86:lla suomalaisella. Nämä tiedot sisältävät vain ne henkilöt, jotka eivät ole kuolleet aiemmin kuin 1964–1968.[2]

Tunnettuja Sievä-nimisiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja (ISBN 951-0-23323-4)
  2. a b c Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 6.3.2020.