Scott Henderson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Scott Henderson esiintymässä vuonna 2010.

Scott Henderson (s. 1954) on yhdysvaltalainen jazzkitaristi, säveltäjä ja Tribal Tech -yhtyeen keulahahmo. Uransa aikana Henderson on soittanut muun muassa Joe Zawinulin, Jean-Luc Pontyn ja Chick Corean yhtyeissä. Scott Hendersonin soittotyyliä leimaa yksinkertaisten blueskuvioiden yhdistely harmonisesti monimutkaisiin melodioihin.

Vuonna 1984 Henderson perusti basisti Gary Willisin kanssa yhtyeen Tribal Tech, jonka kokoonpanoon kuuluu lisäksi pianisti Scott Kinsey ja rumpali Kirk Covington. Tribal Tech on julkaissut kymmenen levyä, joista uusin on vuonna 2000 ilmestynyt Rocket Science.

Scott Henderson on soittanut myös Vital Tech Tones -triossa, johon kuuluu hänen lisäkseen rumpali Steve Smith ja basisti Victor Wooten.

Soololevyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dog Party (1994)
  • Tore Down House (1997)
  • Well to the Bone (2002)
  • Live! (2005)