Satamakangas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Satamakangas on Pohjois-Pohjanmaalla Raahen kaupungin alueella oleva pieni kerrostaloalue. Se sijaitsee noin 1,5 km Saloisten kirkonkylältä luoteeseen Rautaruukin vieressä ja on tehtaan omistuksessa.

Alueen puolenkymmentä kerrostaloa rakennettiin 1960-luvulla tehtaan työläisten asunnoiksi, ja alueella toimi aluksi myös lähikauppa. Kylällä on myös pieni urheilukenttä. Satamakangas on saanut nimensä keskiajalla ja vielä 1600-luvulla toimineelta Salon satamalta, joka oli vilkas satama- ja markkinapaikka. Markkinat kuitenkin siirrettiin vuonna 1616 lähelle nykyistä Raahen kaupunkia. Kaupungin perustamisen 1649 jälkeen satama siirtyi kaupungin Fantinlahden pohjukkaan, jossa se toimi purjelaivakauden ajan. Nykyinen Raahen satama sijaitsee Lapaluodossa Satamakankaan naapurissa.

  • Raahen peruskartta, Maanmittauslaitos.
  • Raahen tienoon historia I, Aulis Forss, Pekka Toivanen 1990.
  • Raahen tienoon historia III, Matti Lackman 1991.
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.