Sandhamn-liiga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sandhamn-liiga oli Ruotsissa vuonna 1975 kiinni saatu rikollisliiga, joka valmisti ja myi amfetamiinia Tukholman saariston Sandhamnissa sijaitsevan Ruotsin kuninkaallisen pursiseuran (KSSS) ravintolan tiloissa. Liigan johtaja oli ravintolaa tuolloin hoitanut, arkkitehtikoulutuksen saanut ravintoloitsija ja hotellinomistaja Fleming Broman (s. 1938). Hän sai viiden ja puolen vuoden vankeustuomion.

Liigan päätekijöitä pidätettiin lokakuussa 1975 Stavsnäsissä Tukholman saaristossa. Oikeudenkäynti syytettyjä vastaan käynnistyi Tukholmassa alkuvuodesta 1976, ja heidät todettiin syyllisiksi törkeisiin huumerikoksiin. Pitkistä vankeusrangaistuksista valitettiin, ja Svean hovioikeus alensi tuomioita toukokuussa 1976.[1] Poliisi käytti tutkinnassa Yhdysvalloista opittuja uusia menetelmiä, kuten puhelinkuuntelua ja liigaan soluttautumista, mikä herätti hyvistä tuloksista huolimatta myös kriittistä keskustelua. Syytettyjä puolustivat nimekkäät asianajajat, joiden eräät toimintatavat asetettiin myös kyseenalaisiksi.

Sandhamn-liigan kiinniotosta tuli Ruotsin rikoshistorian siihen asti huomattavimpia huumeiskuja. Tapaukseen liittyvät tiedot päätekijöiden ylellisestä elämästä, salakuljetukseen käytetyistä pikaveneistä ja Tukholman metron säilytyslokeroiden käytöstä huumeiden jakeluun herättivät suurta huomiota tiedotusvälineissä. Tätä lisäsi vielä tieto, että tapaus liittyi ruotsalaiseliitin suosimaan Sandhamnin kuninkaallisen pursiseuran ravintolaan ja hotelliin. Niiden tiloissa ehdittiin valmistaa noin sata kilogrammaa amfetamiinia.

Vankeustuomion kärsittyään päätekijä Fleming Broman on auttanut poliisia ratkomaan muita huumerikoksia soluttautumalla mukaan niiden toimintaan. Hän asuu jossakin päin Ruotsia uudella nimellä.[2]

Monien televisiodokumenttien ohella Sandhamn-liigan tapaus oli innoittajana Hannes Holmin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan, vuonna 2010 ensi-iltansa saaneeseen draamaelokuvaan Viattoman sininen taivas (Himlen är oskyldigt blå). Siinä lukiolaispoika pääsee kesätöihin pursiseuran ravintolaan, mutta joutuukin huumeliigan apuriksi.[3]

  • Nordisk kriminalkrönika. Västra Frölunda: Nordiska polisidrottsförbundet, 1977.
  1. Nordisk kriminalkrönika 1977. Nordiska polisidrottsförbundet.
  2. Amfetamin- kokaren på Sandhamn, Fleming Broman levererade narkotikan i sin Mercedes, Aftonbladet 3.12.2009. Viitattu 8.9.2014.
  3. Peltonen, Timo: Aikuistumisen outo kesä, Tunnelmallinen ruotsalaisdraama keräsi ansaittuja kehuja kotimaassaan, Helsingin Sanomat 6.10.2013. Viitattu 8.9.2014.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Sandhamnsligan