Ruotsala (Halikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruotsala on kylä Halikon kunnan pohjoisosassa Vaskiolla. Kylä kuuluu Vaskion keskustaajamaan ja on väkiluvultaan Vaskion suurin kylä. Ruotsalan kyläalue jatkuu taajamasta kiilamaisena pohjoiseen aina kunnan rajalle saakka.

Ruotsala on perustettu luultavasti vasta 1300- tai 1400-luvulla, mikä on varsin myöhään Halikon kylälle. Ruotsala sijaitsee otollisella paikalla viiden puron ja joen rajaamalla alueella, minkä vuoksi alueelle alkoi kehittyä Vaskion keskus jo 1800-luvun lopulla. Kylään rakennettiin 1900-luvun alussa, osuusmeijeri, osuuskauppa ja työväentalo. Naapurikylä Kuttila kasvoi myös samaan aikaan ja alueelle alkoi muodostua omakotiasutusta. Virallisen kaavoituksen taajama sai vuonna 1959, mikä mahdollisti nykykaltaisen taajama-asutuksen muodostumisen kerrostaloineen. Jonkin aikaa Ruotsalassa oli jopa pienimuotoista teollista toimintaa, mm. sementti- ja sinappitehtaat.

Ruotsalassa on säilynyt myös vanhoja rakennuksia 1800-luvulta samalla kun siellä on rakennuskantaa joka 1900-luvun vuosikymmeneltä. Kylässä toimii edelleen pankki, huoltoasema ja kauppa.

  • Turun maakuntamuseon SARAKUM-projekti: Halikon kulttuuriympäristö ja arvot
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.