Robert Schuman
Robert Schuman | |
---|---|
Ranskan pääministeri | |
Presidentti | Vincent Auriol |
Edeltäjä | Paul Ramadier |
Seuraaja | André Marie |
Edeltäjä | André Marie |
Seuraaja | Henri Queille |
Euroopan parlamentin puhemies | |
Edeltäjä | Hans Furler |
Seuraaja | Hans Furler |
Ranskan ulkoministeri | |
Edeltäjä | Georges Bidault |
Seuraaja | Georges Bidault |
Ranskan oikeusministeri | |
Edeltäjä | Emmanuel Temple |
Seuraaja | François Mitterrand |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 29. kesäkuuta 1886 Luxembourg |
Kuollut | 4. syyskuuta 1963 (77 vuotta) Scy-Chazelles, Moselle |
Ammatti | asianajaja |
Arvonimi | Kunnianarvoisa |
Tiedot | |
Puolue | Mouvement Républicain Populaire |
Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
www.robert-schuman.com | |
Robert Schuman (29. kesäkuuta 1886 Luxemburg – 4. syyskuuta 1963 Scy-Chazelles, Moselle, Ranska) oli syntyperältään luxemburgilais- ranskalainen poliitikko.[1] Hän oli Ranskan pääministeri[2] 1947–1948. Häntä pidetään yhtenä Euroopan unionin isistä.
Schuman syntyi Luxemburgissa. Hänen vanhempansa olivat Lothringenista. Hän sai Ranskan kansalaisuuden vuonna 1919, kun Lothringenista tuli osa Ranskaa. Schumanin äidinkieli oli luxemburgin kieli ja toinen kieli saksa. Hän oppi ranskan kielen koulussa kuten kaikki luxemburgilaiset, mutta puhui ranskaa saksalaisella korostuksella. Schuman suoritti 1910 oikeustieteellisen tutkinnon Humboldtin yliopistossa Berliinissä. Hänestä tuli lakimies, ja hän palveli Saksan armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana ja oli Metzin kaupunginvaltuuston jäsen, kuten myös Katholikentagin.
Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Ranska otti takaisin Elsass–Lothringenin alueen (ranskaksi: Alsace ja Lorraine). Schuman osallistui Ranskan politiikkaan. Vuonna 1919 hänet valittiin Thionvillesta varasijalle parlamenttiin, jossa hän toimi vuoteen 1940 asti. Hän osallistui merkittävästi Lex Schumanin työstämiseen ja läpimenoon. Schuman tutki ja paljasti Lothringenin terästeollisuuden sodanjälkeisen korruption.
Vuonna 1940 Gestapo pidätti Schumanin, mutta hän pakeni 1942 ja liittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen.
Sodan jälkeen Schuman oli yksi keskustalaisen Mouvement Républicain Populaire -puolueen perustajista. Hänestä tuli Ranskan pääministeri marraskuusta 1947 syyskuuhun 1948 ja myös ulkoministeri alkaen toisesta hallituksestaan heinäkuusta 1948 aina tammikuuhun 1953. Schuman kutsui 9. toukokuuta 1950 pitämässään puheessa Jean Monnet'n kehotuksesta saksalaiset hallitsemaan yhteisesti maiden hiilivaroja ja terästeollisuutta. Tämä muodosti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustan, josta kehittyi nykyinen Euroopan unioni. Puhe tunnetaan Schumanin julistuksena, ja 9. toukokuuta Eurooppa-päivänä.
Vuonna 1958 Schuman sai Kaarle Suuren palkinnon Aachenin kaupungin myöntämänä Euroopan idean ja rauhan edistämisestä. Brysselissä hänen mukaansa on nimetty metroasema, tori ja rautatieasema (ransk. Bruxelles-Schuman, hollanniksi: Brussel-Schuman).
Vuosituhannen vaihteessa joukko yksityishenkilöitä alkoi kerätä aineistoa Schumanin julistamiseksi autuaaksi (beatifikaatio), mikä olisi ensimmäinen askel kohti julistamista katolisen kirkon pyhimykseksi. Aiheesta keskusteltiin julkisuudessa vuonna 2004, mutta Vatikaanin kanta ei ollut kovin myönteinen.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Robert Schumanille omistetut nettisivut
- Schumanin julistus suomeksi
- Robert Schuman julistuksen veideotallenne CECA – European NAvigator
- Robert Schumanin säätiö
- Metzin hiippakunnan arkistosivut Robert Schumanin tiestä pyhimykseksi (Arkistoitu – Internet Archive)
- Vivre l'Europe culturelle-sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- R. Schuman ja muiden Eurooppa-aatteen keskeisten henkilöiden biografiat (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Robert Schuman Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.12.2013.
- ↑ Pääministerin nimike tuli käyttöön vasta Viidennen tasavallan myötä vuonna 1958. Sitä ennen tittelinä, kuten Robert Schumaninkin kohdalla, oli Neuvoston puheenjohtaja eli neuvoston presidentti.
- ↑ Vatican resists drive to canonise EU founder Telegraph. Viitattu 2.12.2013.
|
|