Rip Torn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rip Torn
Rip Torn vuonna 2015.
Rip Torn vuonna 2015.
Henkilötiedot
Koko nimi Elmore Rual Torn, Jr.
Syntynyt6. helmikuuta 1931
Temple, Texas, Yhdysvallat
Kuollut9. heinäkuuta 2019 (88 vuotta)
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1956–2012, 2016
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elmore Rual ”Rip” Torn, Jr. (6. helmikuuta 19319. heinäkuuta 2019[1]) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.[2] Hän voitti Emmy-palkinnon 1996 ja oli ehdolla parhaan miessivuosan Oscarin saajaksi 1983.

Torn on luonut huomattavan uran sekä televisiossa että elokuvissa. Ensiksi mainitusta muuan esimerkki on The Larry Sanders Show (1992–1998), jälkimmäisistä tunnetuimpia ovat Palkkapäivä (1973), Kultaiset hedelmät (1983), Men in Black – miehet mustissa (1997) ja Marie Antoinette (2006).

Tornin pisin avioliitto oli voimassa vuodesta 1963, kunnes puoliso Geraldine Page kuoli 13. kesäkuuta 1987. Myös ensimmäinen ja kolmas puoliso (Ann Wedgeworth ja Amy Wright) ovat näyttelijöitä. Sissy Spacek on Tornin serkku.

29. tammikuuta 2010 aseistettu ja vahvasti päihtynyt Torn murtautui pankkiin Salisburyssa. [3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rip Torn Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.