Picher (Oklahoma)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Picher vuonna 2007.
Picherin sijainti Oklahomassa.

Picher on aavekaupunki Ottawan piirikunnassa Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kaupunki oli merkittävä lyijyn ja sinkin louhinnan keskus. Yli sata vuotta kestänyt rajoittamaton louhinta johti kaupungin tuhoon, sillä kaupunkiin kertyi suuret määrät myrkyllisiä metallikasoja. Valtio yritti auttaa terveysriskien lieventämisessä jo vuonna 1980, mutta silti vielä vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen mukaan 34 prosenttia Picherin lapsista kärsi lyijymyrkytyksestä ympäristön saastumisen vuoksi. Lopulta Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA ja Oklahoman osavaltio sopivat pakollisesta evakuonnista. Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan kaupungissa asui 1 640 asukasta, mutta vuonna 2010 enää 20 asukasta[1]. Kaupunki autioitui vuonna 2015.

  1. Oklahoma 2010 (PDF) (s. 53) U.S. Census Bureau. Viitattu 12.3.2020. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Picher, Oklahoma