Phil Coles

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Phillip Walter ”Phil” Coles (20. heinäkuuta 1931 Sydney28. tammikuuta 2023[1]) oli australialainen kanoottiurheilija ja urheilujohtaja.

Phil Coles kilpaili urheilu-urallaan kolmissa olympialaisissa eli Roomassa 1960, Tokiossa 1964 ja Mexico Cityssä 1968 lajinaan kajakkinelikkojen 1 000 metriä. Parhaan sijoituksensa hän saavutti Roomassa ja Tokiossa, joista molemmissa nelikko oli loppukilpailun yhdeksäs.[2][3]

Urheilu-uran jälkeen hän oli mukana urheilun järjestötoiminnassa. Vuonna 1972 Münchenin olympialaisissa hän johti Australian kanoottijoukkuetta ja vuonna 1980 Moskovassa Australian olympiajoukkuetta johtajana. Vuonna 1973 hänet valittiin Australian kansalliseen olympiakomiteaan, vuosina 1985–1993 Australian olympiakomitean pääsihteeriksi, ja hän oli perustamassa alueellista Oseanian alueen kansallisten olympiakomiteoiden yhteistyöjärjestöä.[4] Lisäksi hän toimi muissakin urheilujärjestöissä, kuten Kansainvälisen Triathlonliiton pääsihteerinä 1994–1999.[5] Hän toimi vuoden 2000 Sydneyn kesäolympialaisten järjestelytoimikunnan varapuheenjohtajana vuodesta 1993, mutta joutui eroamaan KOK:n lahjontaepäilysten selvittelyn yhteydessä alkuvuodesta 1999. Lisäksi hän erosi Australian kansallisen olympiakomitean jäsenyydestä.[6]

Vuonna 1982 Coles valittiin Kansainväliseen olympiakomiteaan (KOK) vuonna 1981 edesmenneen David McKenzien seuraajana. Coles joutui toimiensa osalta KOK:ssa kriittisen arvioinnin kohteeksi vuosina 1998–1999 KOK:ta ravistelleissa lahjontaepäilyissä.[7] Coles kiisti kaiken. Epäilyt liittyivät hänen toimiinsa vuoden 2002 Salt Laken talvikisojen valinnan yhteydessä. KOK-jäsenyys jatkui kuitenkin hänen kohdallaan aina vuoteen 2011.[5]

Sydney-taustainen Phill Coles toimi KOK:ssa samaan aikaan toisen australialaisen Melbourne-taustaisen Kevan Gosperin kanssa. Heidän välilleen muodostui KOK-uran aikana kilpailutilanteita koskien niin kansallisia kuin kansainvälisiä kysymyksiä.[8][9]

Phill Colesin ura KOK:ssa päättyi 2011 hänen täytettyään 80 vuotta. Tunnustuksena työstä KOK:ssa hänelle myönnettiin hopeinen Olympic Order. Australiassa hänelle myönnettiin Member of Order.[10]

  1. The AOC mourns the passing of Phil Coles AM 29.1.2023. The Australian Olympic Committee. Viitattu 29.1.2023. (englanniksi)
  2. Phil Coles Sports-reference.com. Arkistoitu 22 lokakuu 2012. Viitattu 10 September 2013.
  3. Phillip Coles AM Sport Australia Hall of Fame. Arkistoitu 29 maaliskuu 2016. Viitattu 10 September 2013.
  4. History Historical Record of the O.N.O.C. Oceania National Olympic Committees. Arkistoitu 25.12.2015. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
  5. a b Mr Phillip Walter Coles, AM IOC. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
  6. Michael Evans and Jacquelin Magnay: The Final Fall Of Phil Coles 15.6.1999. The Sydney Morning Herald. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
  7. IOC probes Coles' Greek gift 20.3.1999. The Independent. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
  8. Jacquelin Magnay: Coles, Gosper tell it like it is 7.8.2008. The Sydney Morning Herald. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
  9. Harry Gordon: Public brawling has an Olympic history 8.5.2014. The Sydney Morning Herald. Viitattu 25.12.2015. (englanniksi)
  10. Coles, Phillip Walter, AM It's an Honour. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 25.12.2015.