Peruna (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peruna
Ohjaaja Joona Tena
Käsikirjoittaja Pekko Pesonen
Tuottaja
Säveltäjä Panu Aaltio
Kuvaaja Konsta Sohlberg
Leikkaaja Jyrki Levä
Lavastaja Toni Kari
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yellow Film & TV
Levittäjä SF Studios
Ensi-ilta
Kesto 109 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 000 000 euroa
Katsojat 71 320 (3.1.2022)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Peruna on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Joona Tena. Sen on käsikirjoittanut Pekko Pesonen. Elokuva kertoo 1600-luvun startup-yrittäjä Untamosta (Joonas Nordman), joka yrittää tuoda perunaa Suomeen aikana, jolloin suosituin juures oli nauris.[2][3]

Peruna kuvattiin syksyllä 2019 Liettuassa, ja sen budjetti oli 2 000 000 euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus oli 787 745 euroa.[4][5][6]

Perunan oli tarkoitus saada ensi-iltansa 14. lokakuuta 2020, mutta syyskuun lopussa sen ensi-ilta siirrettiin koronapandemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi määrittelemättömälle päivälle loppuvuoteen 2020. Lokakuussa uudeksi ensi-iltapäiväksi ilmoitettiin 25. joulukuuta 2020.[7][6] Pandemian jatkumisen vuoksi ensi-iltaa siirrettiin useita kertoja.[8][9][10] Elokuvaa kuitenkin esitettiin ennakkonäytöksissä niissä Suomen elokuvateattereissa, jotka pystyivät järjestämään näytöksiä. Elokuun alussa 2021 elokuvan oli nähnyt lähes 14 000 ihmistä.[1] Virallinen ensi-ilta oli 13. elokuuta 2021.[11] Blu-rayna ja DVD:nä Peruna julkaistiin marraskuussa 2021.[12]

 Joonas Nordman  Untamo  
 Mikko Penttilä  Axel  
 Alex Anton  Magnus  
 Kari Hietalahti  Kalevi  
 Linnea Leino  Killisilmä  
 Lasse Karkjärvi  Untamon isä  
 Petteri Pennilä  linnanherra  
 Mimosa Willamo  kaksonen  
 Linda Manelius  kaksonen  
 Kari Ketonen  neuvonantaja  
 Antti Tuomas Heikkinen  kottikärryveli  
 Hannes Suominen  ämpäriveli  
 Antti Luusuaniemi  Lars  
 Mikko Kouki  kuparipohatta  
 Ville Myllyrinne  piispa  
 Helmi-Leena Nummela  kylähuora  
 Eero Herranen  Birger Suuri  
 Marc Gassot  narri  
 Tommi Korpela  arkkienkeli Mikael  
 Lauri Maijala  viinakeisari  
 Ilmari Kujansuu  nuori Untamo  
Aamulehti
Janne Kaakko
4/5 tähteä [13]
Elokuvauutiset
Niko Jutila
2/5 tähteä [14]
Episodi
Hannu Liekso
3/5 tähteä [15]
Film-O-Holic
Mimosa Jaskari
2/5 tähteä [16]
Helsingin Sanomat
Jussi Ahlroth
3/5 tähteä [17]
Hufvudstadsbladet
Krister Uggeldahl
2/5 tähteä [18]
Hämeen Sanomat
Heikki Ikonen
4/5 tähteä [19]
Iltalehti
Juho Rissanen
4/5 tähteä [20]
Keskipohjanmaa
Hannu Björkbacka
4/5 tähteä [21]
Savon Sanomat
Jussi Virratvuori
4/5 tähteä [22]
  1. a b Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2021 3.1.2022. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 15.5.2022.
  2. Peruna-elokuva tulossa elokuvateattereihin K-Ruoka. Viitattu 20.7.2020.
  3. Ikonen, Niko: Video: tällaista näyttelijäkaartia ei ole kotimaisissa elokuvissa hetkeen nähty! – Peruna on omituiselta kalskahtava historiallinen komedia Episodi. 16.4.2020. Viitattu 20.7.2020.
  4. Suomalaisten suosikkimukula peruna valkokankaalle – miten peruna voitti nauriin? Yle Areena. 22.12.2020. Viitattu 29.12.2020.
  5. Mansikkamäki, Sanna: Peruna-elokuva – suomalaisten suosikkimukula saa oman elokuvan Kotiliesi. 26.9.2019. Viitattu 20.7.2020.
  6. a b Peruna Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 20.7.2020.
  7. Jutila, Niko: Perunan ensi-ilta siirtyy loppuvuoteen – SF Studiosin seuraava ensi-ilta marraskuussa Elokuvauutiset. 25.9.2020. Viitattu 26.9.2020.
  8. Peruna (Arkistoitu sivu) Finnkino. Viitattu 29.12.2020.
  9. Peruna (Arkistoitu sivu) Finnkino. Viitattu 2.2.2021.
  10. Peruna Finnkino. Viitattu 2.2.2021.
  11. Tulevia elokuvia Finnkino. Viitattu 21.5.2021.
  12. Peruna filmtown.fi. Filmtown. Viitattu 15.5.2022.
  13. Kaakko, Janne: Pitkään ensi-iltaansa odottanut Peruna saa kriitikolta komeat neljä tähteä – Keskiaikaan sijoittuvan kotimaisen komedian idea on nerokas, eikä se sorru helppoihin irtovitseihin Aamulehti. 13.8.2021. Viitattu 22.8.2021.
  14. Jutila, Niko: Blu-ray-arvostelu: Peruna (2020) ei maistu Elokuvauutiset. 11.8.2021. Viitattu 29.11.2021.
  15. Liekso, Hannu: Peruna – elokuvan arvostelu Episodi. 11.8.2021. Viitattu 13.8.2021.
  16. Jaskari, Mimosa: Peruna: Keskiaikakomedian vitsi vanhenee nopeasti, mutta miljööseen on helppoa ihastua Film-o-Holic. 13.8.2021. Viitattu 13.8.2021.
  17. Ahlroth, Jussi: Keskiaikainen satu startupeista. Helsingin Sanomat, 13.8.2021, s. B 1–2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.8.2021.
  18. Uggeldahl, Krister: Fix idé slutar i potatismos. Hufvudstadsbladet, 13.8.2021, s. 27. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 13.8.2021.
  19. Ikonen, Heikki: Elokuva-arvio: Peruna-elokuva muistuttaa, että ihmiselämä on samaa kaikkina aikoina Hämeen Sanomat. 12.8.2021. Viitattu 13.8.2021.
  20. Rissanen, Juho: IL-Arvio: Fantasiakomedia Peruna tarjoilee parasta kotimaista huumoria vuosikausiin Iltalehti. 13.8.2021. Viitattu 14.8.2021.
  21. Björkbacka, Hannu: Elokuva-arvostelu: Peruna ei elokuvana ole tajuntaa räjäyttävä sisällöltään tai muodoltaan kerrontaa uusintava – Filmiä voi hyvin kuvata ympäripyöreäksi eli kaikille sopivaksi Keskipohjanmaa. 1.1.2021. Viitattu 13.8.2021.
  22. Virratvuori, Jussi: Elokuva-arvio: Peruna esittelee maapäärynän historiaa riemastuttavan modernissa paketissa Savon Sanomat. 13.8.2021. Viitattu 13.8.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]