Pentti Sarkamies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viljo Pentti Aleksanteri Sarkamies, vuoteen 1936 Siljander (28. elokuuta 1914 Savonlinna3. helmikuuta 2003 Turku) oli suomalainen insinööri ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen.[1]

Sarkamiehen vanhemmat olivat pankinjohtaja Aleksander Sarkamies, aiemmin Siljander, ja Aini Karoliina Punnonen ja puoliso vuodesta 1939 Anna Kerttu Kuusilehto. Sarkamies tuli ylioppilaaksi 1933 ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1939. Hän meni sokeriteollisuuden palvelukseen heti valmistuttuaan, toimien ensin Suomen Sokerin tehtaalla Kotkassa kemistinä ja käyttöinsinöörinä vuoteen 1947 ja teknisen johtajana apulaisena 1948, ja sitten vuodesta 1948 vuoteen 1954 Auran sokeritehtaan isännöitsijänä ja teknisenä johtajana Turussa. Vuonna 1952 Sarkamiehestä tuli muiden tehtäviensä ohella myös Naantaliin perustetun Juurikassokerin toimitusjohtaja. Yhtiön päätoiminen toimitusjohtaja hän oli vuodesta 1955 aina vuoteen 1979 asti. Hän kehitti paitsi yrityksen liiketoimintaa ja tuotantoa, myös edisti sokerijuurikkaan viljelyn, korjuun ja käsittelyn tutkimusta ja kehitystä. Sarkamies piti lisäksi tiiviisti yhteyttä juurikkaan viljelijöihin ja hänellä oli useita luottamustoimia. Teollisuusneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1971. Sotilasarvoltaan Sarkamies oli reservin insinöörimajuri (1967).[1][2][3]

  1. a b Biografia-sampo: Pentti Sarkamies Viitattu 29.10.2021.
  2. Ihmiset. Kuolleet. Diplomi-insinööri teki uran sokeriteollisuudessa. Teollisuusneuvos Pentti Sarkamies. Helsingin Sanomat, 5.5.2003. (Tilaajille). Viitattu 29.10.2021.
  3. Kuka kukin on 1978, s. 869. Viitattu 29.10.2021.