Peaky Blinders – gangsteriklaani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peaky Blinders – gangsteriklaani
Peaky Blinders
Kestoaika 60 minuuttia
Luoja(t) Steven Knight
Pääosissa Cillian Murphy
Sam Neill
Alkuperämaa Iso-Britannia
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Iso-Britannia BBC Two
Suomi Yle TV1
Suomi Netflix
Esitetty 13. syyskuuta 2013 – 3. huhtikuuta 2022
Tuotantokausia 6
Jaksoja 36
Tunnuskappale Red Right Hand, esittäjä Nick Cave and the Bad Seeds
Aiheesta muualla
IMDb

Peaky Blinders – gangsteriklaani on brittiläinen draamasarja, jonka on luonut Steven Knight. Peaky Blinders alkoi BBC Two-kanavalla vuonna 2013 ja Suomessa Yle TV1 aloitti sarjan esittämisen vuonna 2016. Sarjaa tuotettiin yhteensä kuusi tuotantokautta.[1]

Sarja kertoo vuonna 1919 Birminghamissa toimivasta rikollisjengistä, jota johtaa Thomas Shelby (Cillian Murphy). Sarja perustuu oikeaan jengiin, joka toimi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Sarjan ja rikollisjengin nimi viittaa jäsenien käyttämiin hattuihin, joiden lippaan neulottiin terä ja joita käytettiin aseena esimerkiksi ryöstöissä.[2]

Peaky Blinders on Shelbyn perheen muodostama ja kunnianhimoisen Thomas "Tommy" Shelbyn johtama rikollisjengi, joka toimii Birminghamissa vuonna 1919. Ensimmäinen maailmansota on loppunut vain vähän aiemmin ja teollistuminen on käynnissä. Ylikomisario Chester Campbell saapuu kaupunkiin Belfastista, Irlannista, jossa hän on ollut tukahduttamassa IRA:n toimintaa. Winston Churchill määrää hänet lopettamaan Birminghamin rikollistoiminnan ja löytämään varastetun aselastin. Campbell palkkaa irlantilaisen Grace Burgessin vakoilemaan Blinderseja, ja nainen ryhtyy työskentelemään jengin omistamassa Garrison-pubissa.

Televisiosarjan toinen kausi kertoo Shelbyjen toiminnan laajentumisesta Lontooseen kaksi vuotta ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen vuosina 1921 ja 1922. Ada on muuttanut pois perheensä luota ja Campbell palaa takaisin kaupunkiin ampumavälikohtauksen jälkeen. Peaky Blinders tekee sopimuksen lontoolaisen Alfie Solomonsin juutalaisjengin kanssa ja taistelee italialaisen Derby Sabinin jengiä vastaan. Tommy tutustuu rikkaaseen leskeen May Carletoniin, joka omistaa kilpahevosia. Tapahtumat saavat huippunsa Derbyn hevoskilpailuissa.

Kolmannen kauden tapahtumat alkavat vuodesta 1924. Tommysta on tullut rikas mies, ja häneen ottaa yhteyttä salainen järjestö joka haluaa ottaa Peaky Blindersit osaksi kansainvälistä asekauppaa. Suvun jäsenet ovat kuitenkin sopimuksen tiellä, kun Arthur on tehnyt parannuksen ja jättänyt väkivallan.

Neljäs kausi sijoittuu vuoteen 1925. Shelbyn suku saa jouluaattona salaperäisen uhkauskirjeen mafiapomo Luca Changrettalta, joka saapuu miehiensä kanssa New Yorkista kostamaan Blindersien 3 kaudessa tappaman isänsä Vicente Changrettan kuoleman. Shelbyt joutuvat unohtamaan riitansa ja lyöttäytymään yhteen selviytyäkseen Lucan hyökkäykseltä.

Viides kausi sijoittuu vuoden 1929 finanssikriisin aikoihin. Tommy tekee uraa parlamentaarikkona kun fasisti Oswald Mosley ehdottaa yhteistyötä. Tommyn päätöksistä riippuu jengin lisäksi koko maan kohtalo. Sen lisäksi jengi saa myös vastaansa armottoman Billy Boys-skottijengin.

 Cillian Murphy  Thomas "Tommy" Shelby  
 Sam Neill  Ylikomisario Chester Campbell  
 Helen McCrory  Polly Gray, omaa sukua Shelby  
 Paul Anderson  Arthur Shelby Jr, vanhin Shelbyn veljeksistä  
 Annabelle Wallis  Grace Burgess, irlantilainen baaritarjoilija  
 Sophie Rundle  Ada Thorne, omaa sukua Shelby  
 Joe Cole  John Shelby, kolmanneksi nuorin Shelbyn veljeksistä  
 Tom Hardy  Alfie Solomons, lontoolaisen juutalaisjengin johtaja  
 Noah Taylor  Darby Sabini, italialaisen jengin johtaja  
 Iddo Goldberg  Freddie Thorne, Tommyn ystävä ja tunnettu kommunisti  
 Charlotte Riley  May Carleton, rikas leski joka omistaa kilpahevosia  
 Aimee-Ffion Edwards  Esme Shelby, Johnin mustalaisvaimo  
 Finn Cole  Michael Gray, Pollyn poika  
 Natasha O’Keeffe  Lizzie Starke, entinen prostituoitu josta tulee Tommyn sihteeri  

Peaky Blindersin on luonut Steven Knight, joka on käsikirjoittanut muun muassa elokuvat Dirty Pretty Things ja Eastern Promises. Sarjan on ohjannut Otto Bathurst ja tuottanut Katie Swinden.[3]

Vaikka sarja sijoittuu pääosin Birminghamiin, sitä on kuvattu kyseisen kaupungin lisäksi muun muassa Leedsissa ja Liverpoolissa.[3] Ensimmäisen tuotantokauden rautatiekohtaukset kuvattiin marraskuussa 2012 Keighleyn ja Damemsin välillä.[4] Sarjaa on kuvattu myös Suur-Manchesterin ja Cheshiren alueella, esimerkiksi Manchesterin kaupungintalolla ja Northwichissa sijaitsevassa Arley Hallin kartanossa.[5]

Irlantilaisen ylikomisarion Chester Campbellin rooliin valittu uusiseelantilainen Sam Neill pyysi ystäviltään James Nesbittiltä ja Liam Neesonilta apua oikeanlaisen aksentin muodostamiseen.[6]

BBC Two ilmoitti toukokuussa 2016, että sarjasta on tilattu neljäs ja viides kausi, jotka sisältävät kumpikin kuusi Knightin käsikirjoittamaa jaksoa.[7] Uusia hahmoja esittävät Adrien Brody ja Aidan Gillen.[8] Kuudes ja samalla viimeinen kausi esitettiin vuoden 2022 alussa.

  1. ‘Peaky Blinders’ to End After Sixth and Final Season Variety. Viitattu 25.9.2021. (englanniksi)
  2. Michael Bradley: Birmingham's real Peaky Blinders 12.9.2013. BBC News. Viitattu 11.3.2016. (englanniksi)
  3. a b New BBC Two drama, Peaky Blinders, commences shooting with cast led by Cillian Murphy, Sam Neill and Helen McCrory 21.09.2012. BBC. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  4. VCT filming: Peaky Blinders Vintage Carriages Trust. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  5. Evans, Denise: Where is Peaky Blinders filmed? Manchester Evening News. 5.5.2016. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  6. Sam Neill plays Belfast detective in BBC gangster drama 19.10.2012. BBC. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  7. Tartaglione, Nancy: ‘Peaky Blinders’ Renewed For 4th & 5th Seasons Amid Host Of BBC Drama Orders 26.5.2016. Deadline.com. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)
  8. Hooton, Christopher: Peaky Blinders season 4: Game of Thrones star Aidan Gillen joins the cast and a forgotten character returns The Independent. 29.3.2017. Viitattu 15.5.2017. (englanniksi)