Patakakkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patakakkonen
Maukasta mutkattomasti, Asia on pihvi, Kesäkeittiö
Tyyli ruokaohjelma
Pääosissa Jaakko Kolmonen
Veijo Vanamo
Sirkka Gustafsson
Alkuperämaa Suomi
Alkuperäiskieli suomi
Verkko Yle TV2
Esitetty 1970 – 1990-luvun puoliväli
Jaksoja noin 660[1]
Tunnuskappale Finnish Whistler
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) Yleisradio
Aiheesta muualla
IMDb

Patakakkonen oli suomalainen Yleisradion tuottama ruoka-aiheinen televisio-ohjelma, jota tehtiin 1970-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin.[1]

Alkuaikoina ohjelmaa esitettiin nimillä Maukasta mutkattomasti, Asia on pihvi ja Kesäkeittiö, kunnes Patakakkonen-nimi tuli käyttöön vuonna 1977.[2] Ohjelmaa esitettiin ensin mustavalkoisena, myöhemmin värillisenä.

Ohjelman kokkeina olivat alusta lähtien Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo. Vanamon siirtyessä kaupallisiin tehtäviin hänen tilalleen tuli Sirkka Gustafsson.

Ohjelman tavoite oli tehdä maukasta ja terveellistä ruokaa välttäen rasvaa, sokeria ja alkoholia.

Patakakkosen tunnusmusiikkina oli Roger Whittakerin viheltämä ”Finnish Whistler”.[3]

Ohjelman pohjalta julkaistiin myös useita keittokirjoja.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]