Oseanian yleisurheiluliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oseanian yleisurheiluliitto, OAA (Oceania Athletic Association) on Oseanian alueen yleisurheilun kattojärjestö. OAA toimii IAAF:n alueellisena liittona. Alueellisia liittoja on yhteensä kuusi. OAA koostuu kansallisista yleisurheiluliitoista, jotka ovat IAAF:n jäseniä. Ainoastaan IAAF:n hyväksymät liitot voivat liittyä OAA:n jäseniksi. Tällä hetkellä OAA:han kuuluu 19 kansallista liittoa. Oseanian yleisurheiluliiton päämaja sijaitsee Hermit Parkissa (Queensland) Australiassa. OAA:n puheenjohtajana toimii Norfolkinsaarelta kotoisin oleva Geoffrey Gardner.

OAA järjestää Oseanian alueellisia mestaruuskilpailuja.

Oseanian alueen yleisurheilujärjestöt kokoontuivat ensimmäisen kerran yhteiseen kongressiin 21. elokuuta vuonna 1969 Papua-Uudessa-Guineassa nimellä Australasian Area Group. Tuolloin alueella oli vain yhdeksän IAAF:n jäsenmaata ja niistäkin kaksi (Fidži ja Uusi-Seelanti) ei halunnut liittyä liittoon. Liiton organisaatio muodostuikin virallisesti vasta kaksi vuotta myöhemmin, nyt nimellä Oceania Amateur Athletic Association.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]