Omar Craddock

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Omar Craddock
Henkilötiedot
Syntynyt26. huhtikuuta 1991 (ikä 33)
Kileen, Texas, Yhdysvallat
Yleisurheilija
Pituus 180 cm
Paino 77 kg
Laji kolmiloikka
Ennätykset 17,68 (Long Beach 2019)
Aiheesta muualla
Timanttiliiga
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Lima 2019 kolmiloikka

Omar Craddock (s. 26. huhtikuuta 1991 Kileen, Texas) on yhdysvaltalainen kolmiloikkaaja. 180 senttimetriä pitkä ja 77 kilogrammaa painava Craddock edustaa Jump Corps -seuraa.[1]

Vuoden 2010 alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista Craddock saavutti pronssia tuloksella 16,23. Hän oli mukana vuoden 2013 MM-kilpailuissa Moskovassa, mutta jäi siellä karsintaan. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui neljänneksi tuloksella 17,37. Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 hän oli viides. Hän voitti kultaa Pan-Amerikan kisoissa Limassa 2019 tuloksella 17,42. Saman vuoden Dohan MM-kilpailuissa hän karsiutui loppukilpailusta.[2][3]

Hän on voittanut Yhdysvaltain mestaruuden ulkoradoilla 2013[3] ja 2015 ennätystuloksellaan 17,53[3][4] sekä sisäradoilla 2015[3].

Craddock sai toukokuussa 2021 dopingrikkomuksesta 20 kuukauden kilpailukiellon. Häntä ei ollut kahdesti tavoitettu dopingtestiin ja kertaalleen hän oli laiminlyönyt olinpaikkatietojensa ilmoittamisen.[5]

Craddock harrasti nuorempana myös amerikkalaista jalkapalloa, mutta lopetti sen keskityttyään täysillä kolmiloikkaan.[4]

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoradoilla[2]

Sisäradoilla[2]

  1. http://www.usatf.org/Athlete-Bios/Omar-Craddock.aspx
  2. a b c Omar Craddock Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  3. a b c d Omar Craddock Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  4. a b Korte, Annimari: Yhdysvaltojen mestaruuden jättimäisellä ennätysparannuksella voittanut kolmiloikkaaja katuu uravalintaansa yle.fi. 9.7.2015. Viitattu 14.5.2021.
  5. WA v Craddock Decision (pdf) athleticsintegrity.org. 7.5.2021. (englanniksi)