Oma-kabaree

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oma-kabaree oli syksyllä 1969 esitetty poliittinen kabaree-ohjelma. Sen tekijänä oli Yle TV1:n teatteritoimitus, jossa vaikutti joukko vahvasti vasemmistolaisia kulttuurihenkilöitä. Ohjelmaa kuvattiin sanoin: "Poliittinen kabaree omistamisen ihanuudesta ja taloudellisesta demokratiasta."[1] Ohjelman tarkoitus oli herättää kysymyksiä tuotantovälineiden omistuksesta, taloudellisen vallan keskittymisestä ja tuloeroista. Ohjelmaa arvostelleet arvioivat kabareen sisällön olevan sosialistinen.

Tuotantoryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelma poiki valituksen Yleisradion ohjelmaneuvostolle. Ohjelmaneuvoston kokoukselle jätetyssä päätöslauselmaehdotuksessa arvioitiin, ettei ohjelma täytä Yleisradion voimassa olevan toimiluvan edellyttämää asiallisuutta ja puolueettomuutta. Neuvosto hylkäsi esityksen äänin 6-7.

Oma-kabareesta on jäänyt elämään etenkin 24. syyskuuta 1969 Kristiina Halkolan esittämä Laulu 20 perheestä, jossa lueteltiin suurin osa tuon ajan Suomen rikkaimmista suvuista.

  1. Paavo Rytsä: Oma-kabaree YLE. Viitattu 6. toukokuuta 2011.