Oleksandr Krykun

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Miesten yleisurheilu
Maa:  Ukraina
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Atlanta 1996 Moukarinheitto
Universiadit
Hopeaa Hopeaa Fukuoka 1995 Moukarinheitto

Oleksandr Volodymyrovitš Krykun (ukr. Олександр Володимирович Крикун;[1] s. 1. maaliskuuta 1966 Leipzig, Saksan demokraattinen tasavalta) on ukrainalainen entinen moukarinheittäjä ja olympiamitalisti. Hän edusti seuratasolla Kolos Umania.[2]

Krykun sijoittui kymmenenneksi MM-kisoissa 1995 tuloksellaan 75,52 metriä[3] ja voitti samana vuonna universiadeista hopeaa heitettyään tuloksen 77,06[4]. Hän osallistui seuraavana vuonna uransa ensimmäisiin olympialaisiin Atlantassa, jossa hän voitti pronssia 80,02 metriä kantaneella heitollaan.[2] Krykun sijoittui kahdeksanneksi Ateenan MM-kisoissa 1997 ja oli yhdestoista EM-kilpailuissa 1998.[3]

Krykun karsiutui 2000-luvulla kaikissa käymissään arvokisoissa: hän oli karsintakierroksen 20. Sydneyn olympialaisissa 2000[2], karsintaryhmänsä yhdestoista vuoden 2001 MM-kisoissa ja karsinnan kahdeksastoista Ateenan olympialaisissa 2004[2], joiden lisäksi hän karsiutui myös EM-kisoissa 2002 ja MM-kilpailuissa 2003.[3]

Krykunin ennätys on 81,66 metriä, jonka hän heitti Kiovassa 2004.[3]

  1. Oleksandr Krykun Olympedia. (englanniksi)
  2. a b c d Oleksandr Krykun Biography and Olympic Results - Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 12.7.2011. (englanniksi)
  3. a b c d Iaaf.org - Athletes IAAF. Viitattu 12.7.2011. (englanniksi)
  4. World Student Games (Universiade - Men) gbrathletics.com. Viitattu 12.7.2011. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.