Norsk Rikskringkasting

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Norsk rikskringkasting AS
(NRK)
Yritysmuoto osakeyhtiö
Perustettu 1933
Toimitusjohtaja Vibeke Fürst Haugen
Kotipaikka Oslo
Toiminta-alue  Norja
Toimiala viestintä
Henkilöstö n. 3 500 (2022)
Kotisivu www.nrk.no
NRK:n pääkonttori Oslossa.

Norsk rikskringkasting AS (NRK) on Norjan julkisen palvelun yleisradioyhtiö. Sillä on kolme valtakunnallista televisiokanavaa, neljä radiokanavaa sekä verkkosisältöä. NRK saa rahoituksensa Norjan valtionbudjetista sekä pienen osan urheilu- ja kulttuuritapahtumien sponsorimaksuista ja ohjelmaideoiden myymisestä.[1]

NRK on Euroopan yleisradiounionin perustajajäsen.

Sana "kringkasting" on käännös englannin kielen sanasta "broadcasting", ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1925, jolloin yksityinen Kringkastingselskapet A/S perustettiin. Vuonna 1933 Kringkastingselskapet A/S:n korvasi valtiollinen NRK. Sillä oli monopoli radiolähetyksissä aina 1980-luvulle asti, jolloin Willochin hallitus salli yksityiset paikallisradioasemat.[2] NRK oli myös ainoa toimija televisiolähetyksien osalta vuoteen 1992 asti, jolloin yksityinen TV 2 perustettiin.[3] Ensimmäiset, kokeelliset televisiolähetyket Norjassa tehtiin vuonna 1954lähde?, ja säännölliset lähetykset alkoivat vuonna 1960.[1] Koelähetykset väreissä aloitettiin vuonna 1972, ja 1975 alkoivat säännölliset väritelevisiolähetykset.lähde? Teksti-tv otettiin käyttöön vuonna 1983.[4]

NRK:lla oli vain yksi radiokanava ja yksi televisiokanava vuoteen 1984 saakka, jolloin P2-radiokanava perustettiin. Se oli tarkoitetty kevyemmälle sisällölle kuin P1. Vuonna 1993 aloitti kolmas kanava, P3, joka suunnattiin nuorisolle. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin digitalisaation mahdollistamana perustettiin lisäksi erikoiskanavia, jotka keskittyivät tiettyyn asiaan, kuten klassiseen musiikkiin tai uutisiin.[1] Vuonna 2017 Norjassa luovuttiin kokonaan analogisista FM-lähetyksistä ja siirryttiin DAB-teknologiaan. Radiolähetyksiä ei siis voi kuunnella perinteisellä autoradiolla.[5]

Television puolella NRK perusti toisen kanavansa NRK2:n vuonna 1996. Vuonna 2007 tuli lisäksi kolmas kanavapaikka, jossa vuorottelevat lapsille suunnattu NRK Super sekä kulttuurikanava NRK3.[1]

Pääjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiokanavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • NRK P2 (vastaavanlainen kuin Yle Radio 1)
  • NRK P3 (nuorille suunnattu popkanava)
  • NRK P13 (Rock)
  • NRK mP3
  • NRK Alltid nyheter (uutiskanava)
  • NRK Super (lapsille)
  • NRK Klassisk (klassisen musiikin kanava)
  • NRK Sápmi Radio (saamenkielinen)
  • NRK Jazz
  • NRK Folkemusikk
  • NRK Sport
  • NRK P3 Urørt (soittaa uutta norjalaista musiikkia artisteilta, joilla ei ole levytyssopimusta)
  • NRK P13 Radioresepsjonen (radioteatteri)
  • NRK P3 National Rap Show (räppiä)
  1. a b c d Enli, Gunn; Smith-Meyer, Trond & Syvertsen, Trine: NRK Store norske leksikon. 26.1.2023. Viitattu 7.7.2023. (norjaksi)
  2. Solheim, John; Syvertsen, Trine & Smith-Meyer, Trond: Medier i Norge Store norske leksikon. 8.5.2023. Viitattu 7.7.2023. (norjaksi)
  3. Enli, Gunn & Syvertsen, Trine: TV 2 Store norske leksikon. 23.11.2022. Viitattu 7.7.2023. (norjaksi)
  4. Tekst-tv Store norske leksikon. 16.10.2022. Viitattu 7.7.2023. (norjaksi)
  5. Lindström, Lukas: FM-radion tystnar i Norge - sändningarna ska bli digitala Svenska Yle. 11.1.2017. Viitattu 7.7.2023. (norjaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]