NikoLa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

NikoLa (oikealta nimeltään Niko Ahola, s. 17. helmikuuta 1987 Riihimäki[1]) on suomalainen esiintyvä taiteilija ja drag-artisti. Hän on alkujaan kotoisin Riihimäeltä, mutta asuu nykyään Helsingissä.

NikoLa on osallistunut Miss Drag Queen -kilpailuun vuosina 2006 ja 2007, joista viimeksi mainitun hän voitti.[1][2] NikoLa osallistui myös X-Factoriin vuonna 2010.[3]

NikoLa tuotti yhdessä Cristal Snow’n kanssa viisi vuotta Ilta-Sanomien verkkosivuille ToosaTV-nimistä sarjaa, jossa parodioidaan suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja televisio-ohjelmia. Ohjelmaa esitettiin myös Fox-kanavalla kolme tuotantokautta. Sarja sai alkunsa YouTubessa, josta he siirtyivät Ilta-Sanomien sivuille vuonna 2011. Foxilla sarjaa esitettiin vuosina 2016-2020.[4] [5]

NikoLa toimi myös radiojuontajana Radio Helsingissä yhdessä Laura Haimilan kanssa juontaen Radio Helsingin aamu-ohjelmaa vuosina 2019-2021, mutta ohjelma lopetettiin helmikuussa 2021.[6]Tämän jälkeen hän on toiminut myös Radio Nova -kanavan Radio Novan iltapäivän tuottajana.

NikoLa on kertonut julkisesti lopettaneensa alkoholinkäytön kokonaan vuonna 2011.[7]

Syksyllä 2024 hänet nähdään Suomen komediateatterin Näillä mennään!-revyyssä.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]