Nauvoo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nauvoo

Koordinaatit: 40°32′40″N, 91°22′49″W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Illinois
Piirikunta Hancock
Hallinto
 – Pormestari John McCarty
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 12,43 km²
 – Josta vettä 3,63 km² (29,17 %)
Korkeus 204,2 m
Väkiluku (2000) 1 063
 – Väestötiheys 121,4 as./km²
Aikavyöhyke UTC-6
(kesäaika UTC-5)

Nauvoo (hepr. ‏נָאווּ‎, sefardihepreaksi nåvu, klassiseksi hepreaksi nâwû) on Mississippin jokivarren kaupunki Hancockin piirikunnassa, Illinoisissa, Yhdysvalloissa. Vuoden 2000[1] väestönlaskennan mukaan kaupungissa oli 1 063 asukasta. Kaupungin pinta-ala on 12,5 neliökilometriä, josta maata on 8,8 ja vettä 3,7 neliökilometriä.

Kaupunki on merkittävä ennen muuta myöhempien aikojen pyhien liikkeen historiassa. Kaupungin perusti MAP-kirkon perustajana tunnetuksi tullut Joseph Smith. Hän nimesi kaupungin aškenasiheprean kauneutta merkitsevän sanan mukaan, tosin kirjoitusasu oli englantilainen. Nimi perustunee Jesajan kirjan kohtaan 52:7: ”Kuinka ihanat ovatkaan vuorilla viestintuojan jalat...”

1830-luvulla alueelle yritettiin perustaa Commence City -niminen kaupunki. Alueelle ei kuitenkaan syntynyt mainittavaa asutusta, koska se oli epäterveellistä suomaata, jossa asusti malariasääskiä. Commence City käsitti vain muutamia pieniä taloja.

Kun myöhempien aikojen pyhät oli karkotettu Missourin osavaltiosta vuonna 1838, he alkoivat etsiä itselleen asuinsijaa lännestä. Koska liikkeen johtaja Joseph Smith oli vankilassa, liikkeen väliaikaisena johtajana toiminut Sidney Rigdon valitsi Commence Cityn alueen pyhien keskuspaikaksi. Vapauduttuaan vankilasta Smith saapui itsekin kaupunkiin, jonka hän nimesi ”kauniiksi”.

Kauniista nimestään huolimatta kaupungin alue oli enimmäkseen suota ja rämettä. Malarian lisäksi lavantauti ja kolera tekivät tuhojaan paikalle asettautuneiden pyhien keskuudessa. He elivät yleensä säiden armoilla teltoissa, maakuopissa tai vankkureissa. Smith järjesti tehokkaan soiden kuivatusohjelman, mikä teki seudusta terveellisemmän. Hän ryhtyi myös organisoimaan voimaperäisesti kaupungin rakentamista ”Siionin kaupungiksi”. Kaupungille laadittiin selkeä ruutuasemakaava ja kaupungin keskukseksi suunniteltiin kukkulan laelle pystytettävä suuri temppeli. Lisäksi kaupunkiin oli tarkoitus rakentaa useita julkisia rakennuksia. Rakennuskannan oli tarkoitus koostua enimmäkseen Uuden-Englannin tyylisistä yhden perheen omakotitaloista, joita ympäröisi oma puutarha. Kaupungista oli tarkoitus tulla pitkälti omavarainen.

Keväällä 1840 Smith sai avustajakseen John C. Bennettin, kyvykkään miehen, jolla oli kokemusta kaupungin hallinnosta ja rakentamisesta. Bennettin ehdotuksesta kaupungille laadittiin oma järjestyssääntö, jonka mukaan kaupungilla oli oma itsehallinto, yliopisto, oikeusistuin ja pormestari sekä omat aseelliset puolustusjoukot, ”Nauvoon legioona”. Bennettistä tuli kaupungin ensimmäinen pormestari.

Kaupungin väkiluku kasvoi nopeasti. Uuden-Englannin osavaltioiden ohella kaupunkiin muutti runsaasti asukkaita Britanniasta, jossa pyhät tekivät tehokasta lähetystyötä. Kaupungin rakennuskanta kasvoi voimakkaasti. Huhtikuun 6. päivänä 1841 temppelin rakennuspaikalla pidettiin maanmurtotilaisuus, ja temppelin rakentaminen alkoi.

Uskonnollisesti Nauvoon aika merkitsi myöhempien aikojen pyhille suuren kehittymisen aikaa. Useat kirkolle tärkeistä ilmoituksista saatiin Nauvoossa, ja siellä otettiin käyttöön endaumenttiseremonia, toinen voitelu ja sijaiskasteet ja -konfirmaatiot kuolleiden puolesta. Myös kirkon hallintojärjestys vakiintui Nauvoossa. Kirkon naisjärjestö, Apuyhdistys, järjestettiin Nauvoossa. Nauvoon aikana profeetta Joseph Smith alkoi myös harjoittaa moniavioisuutta.

Ristiriidat ja mormonien lähtö länteen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1842 pormestari Bennett jäi kiinni avioliiton ulkopuolisista suhteista. Hän selitti myös profeetta Joseph Smithin syyllistyneen vastaavanlaisiin suhteisiin, joita hän kutsui ”hengelliseksi vaimollisuudeksi”. Smith kiisti syytökset ja moniavioisuutensa jyrkästi, ja syytökset olivatkin osin perusteettomia: Smithin kohdalla kyse oli salaisista avioliitoista, kun taas Bennett harjoitti vapaata rakkautta. Bennett karkotettiin Nauvoosta, ja Smithistä tuli hänen seuraajansa pormestarina. Bennett alkoi profiloitua mormonismin katkerana vastustajana, joka hyökkäili kirjoituksissaan Smithiä ja hänen seuraajiaan vastaan.

Vuonna 1844 jännitteet nopeasti kasvavan Nauvoon ja sen ympäristön välillä kasvoivat tasaisesti. Nauvoossa oli 12 000 asukasta, eli se oli lähes yhtä suuri kuin 15 000 asukkaan Chicago. Ympäristön asukkaat syyttivät Smithiä, joka oli kaupungin pormestari, sen ylin tuomari ja Nauvoon legioonan komentaja, itsevaltiudesta ja halusta pystyttää teokratia. Muut asukkaat pelkäsivät, että mormonit voisivat kaapata osavaltiossa vallan keskittämällä äänensä mormonistisille ehdokkaille. Epäluuloja ei hälventänyt se, että Smith ilmoitti pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi.

Kaupunkiin vuonna 2002 valmistunut mormonitemppeli, joka on jäljitelmä alkuperäisestä 1800-luvulla tuhoutuneesta temppelistä.

Keväällä 1844 eräs kaupungin korkea-arvoisimmista pyhistä, William Law, katkaisi välinsä Smithin kanssa. Law perusti oman lehden, Nauvoo Expositorin, jossa hän paljasti kirkon johtajan harjoittavan moniavioisuutta. Smith haastoi Law’n oikeuteen ”julkisesta rauhanhäirinnästä”, tuomitsi hänet kaupungin tuomarin ominaisuudessa syylliseksi, määräsi lehden lakkautettavaksi ja kirjapainon hävitettäväksi, sekä pani päätöksen Nauvoon legioonan komentajana toimeen. Tämä kiristi mormonien ja ei-mormonien välit avoimen yhteenoton partaalle. Läheisen Carthagen kaupungin asukkaat vangitsivat Smithin kaupungin vankilaan.

Joseph ja Hiram Smith kuolivat 27. kesäkuuta 1844 raivostuneen väkijoukon hyökättyä ampuen vankilaan. Smithit olivat salakuljettaneet vankilaan käsiaseet. Hyökkääjät onnistuivat ampumaan ensin Hiramin. Joseph puolustautui väkijoukkoa vastaan aseellaan ovenraosta ja joutui ammutuksi yrittäessään paeta ikkunasta.

Tämän jälkeen Nauvoon ahdinko syveni nopeasti, ja talvella 1844–1845 mormonien johtoon kohonnut Brigham Young päätti hylätä kaupungin ja johtaa joukkonsa kauas länteen nykyisen Utahin osavaltion alueelle. Kaupungin asukkaista suurin osa evakuoitiin Mississippijoen yli talvella hirvittävissä olosuhteissa, ja he päätyivät talven armoille paljaan taivaan alle. Temppeli tosin pystyttiin vihkimään käyttöön 30. huhtikuuta 1845, mutta muutaman viikon kuluttua kiihtynyt väkijoukko miehitti ja häpäisi sen. Myöhemmin tuhopolttaja sytytti sen tuleen ja tornado täydensi hävityksen. Suurin osa kaupungin asukkaista evakuoitiin tai pakeni, ja Nauvoosta tuli lähes autio kaupunki.

Smithin leski Emma Hale Smith jäi lapsineen kaupunkiin. Myöhemmin hänen poikansa Joseph Smith III järjesti Reorganisoidun myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (nykyään Kristuksen yhteisö), jonka päämajaksi tuli Nauvoo. Emma Smith nai saksalaissyntyisen upseerin Lewis C. Bidamonin ja jäi yhdessä hänen kanssaan pitämään Nauvoohon Joseph Smithin sinne aikoinaan perustamaa hotellia.

Vuonna 1849 Nauvoon rakennuksineen osti ranskalainen utopiasosialisti Étienne Cabet ja hänen ikarialaisina tunnettu kannattajajoukkonsa, jotka perustivat sinne Cabet’n kirjoituksiin perustuneen Icaria-nimisen ihanneyhteisön. Yhteisön toiminta pohjautui sen jäsenien hyväksymään peruskirjaan, jonka esikuvana oli Cabet’n romaanissa Voyage en Icarie kuvattu kuvitteellinen yhdyskunta. Icariassa oli käytössä yhteisomistus yksityisen omaisuuden sijasta ja työt keskitettiin yhteisiin työpajoihin. Lapset kasvatettiin nelivuotiaista alkaen kodin ulkopuolella ja se saivat vierailla vanhempiensa luona vain sunnuntaisin, jotta he samaistuisivat koko yhteisöön oman perheensä sijasta. Päätökset tehtiin kerran viikossa yhteiskokouksessa, jossa äänivaltaisia olivat sekä miehet että naiset. Yhteisön puheenjohtaja sekä taloudesta, maanviljelystä, tuotannosta ja koulutuksesta vastanneet neljä virkailijaa valittiin vaalilla kerran vuodessa. Kokous hyväksyi äänestyksellä yhteisöön uusiksi jäseniksi pyrkivät, kun nämä olivat asuneet Icariassa vähintään neljä kuukautta ja maksaneet 80 dollarin jäsenmaksun.[2] Icarian yhteisö hajosi jo muutaman vuoden kuluttua, kun enemmistö jäsenistä kyllästyi Cabet’n itsevaltaisuuteen, ja hän lähti pois vieden mukanaan uskollisimmat tukijansa.

Nykyään sekä Kristuksen yhteisö että MAP-kirkko omistavat suuria osia Nauvoon kaupungista. Siellä voi tutustua esimerkiksi Joseph Smithin kotiin, hänen omistamaan Red Brick Storen kauppaan ja hotelliin, Brigham Youngin kotitaloon sekä Emma ja Joseph Smithin hautoihin. Eri mormonistisiin ryhmittymiin kuuluvat pyhiinvaeltajat ja turistit tutustuvat kaupunkiin mielellään, ja matkailu onkin kaupungin tärkein elinkeino. Kesäkuussa 2002 MAP-kirkon uudelleen rakennuttama Nauvoon temppeli vihittiin käyttöön.

1. huhtikuuta 2004 Illinoisin osavaltion edustajainhuone hyväksyi yksimielisesti päätöslauselman, jossa se tuomitsi myöhempien aikojen pyhien karkotuksen pois Nauvoosta ja Illinoisista sekä ilmoitti katuvansa osavaltion asukkaiden osaa tapahtumissa.

  1. American FactFinder (Community facts -haulla kaupungin nimi, piirikunta) US Census Bureau. (englanniksi)
  2. Icaria (englanniksi) America and the Utopian Dream. Viitattu 3.7.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]