Naistenviikko

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Naistenviikko (ruots. fruntimmersveckan) on seitsemän päivän ajanjakso 18.24. heinäkuuta, jolloin almanakassa on vain naisten nimiä. Silloin juhlitaan Riikkaa, Saaraa, Markettaa, Johannaa, Leenaa, Oilia ja Kristiinaa monine nimimuunnoksineen. Naisten viikolla nimipäiviään viettää 32 naista.

Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin erityisen tarkkaan, sillä se ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään. Sateisuutta kuvataan monilla sananparsilla. Kustaa Vilkunan mukaan syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin, ja syntyi kaikenlaisia sanalaskuja, esimerkiksi "Mataleena itköö mielellään" tai "Reeta pissii pirahuttaa".

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on keskimäärin kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, jolloin sataa kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. Tyypillisintä on, että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä.[1]

[muokkaa] Historia

Naistenviikko alkoi muotoutua keskiajalla, kun samalla viikolla vietettiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen merkkipäivää. Myöhemmin samalle viikolle tuli myös muita naisten merkkipäiviä: 1600-luvulla Saara ja myöhemmin Marketta. Olga tuli 1868 Apollinaarin tilalle ja vuonna 1929 Fredrikin tilalle tuli Riika ja Rieti, jotka syrjäytti vuonna 1950 Riikka.

Ruotsinkielisessa kalenterissa Fredrikin päivä on säilynyt ja naistenviikko on kuusipäiväinen.

[muokkaa] Lähteet

  1. Naisten viikon sateet ja poudat Ilmatieteen laitos. Viitattu 11.5.2007.
Henkilökohtaiset työkalut