NORDUnet
Wikipedia
NORDUnet on pohjoismainen yhteistyöprojekti, jossa järjestetään verkkopalveluja korkeakoulu- ja tiedeyhteisölle. Yhteistyö alkoi jo vuonna 1980.
Yhteistyötä koordinoi Tanskassa toimiva NORDUnet A/S, johon kuuluvat viiden Pohjoismaan tutkimusverkko-organisaatiot tai vastaavat ministeriöt (esimerkiksi Suomessa opetusministeriö). NORDUnet yhdistää seuraavat verkot toisiinsa:
- Forskningsnettet Tanskassa,
- Funet Suomessa,
- RHnet Islannissa,
- SUNET Ruotsissa
- UNINETT Norjassa
NORDUnet toi Suomen ja Pohjoismaiden tiedeyhteisölle Internetin jokapäiväiseksi työkaluksi. Suomessa NORDUnet mahdollisti myös ilmaisen Internet yhteyden korkeakouluopiskelijoille. Tämän vuoksi jokaisella 1990-luvun alussa tai sen jälkeen korkeakoulusta valmistuneella on ollut mahdollisuus käyttää Internetiä, sekä he ovat oppineet ymmärtämään ja hyödyntämään sen edut. Täten NORDUnetillä on ollut suuri vaikutus siihen, kuinka hyvin Suomi on myös kansainvälisesti menestynyt IT-alalla.
Nykyään NORDUnet tutkii uusia tietoverkkoratkaisuja. NORDUnet tarjoaa edelleen ensimmäisen luokan yhteyden Pohjoismaisille tiedeyhteisölle sekä korkeakouluille, mutta tutkii myös uusia teknologioita, jotka tulevaisuudessa olisivat kaikkien ulottuvilla
Sisällysluettelo |
[muokkaa] NORDUnet-runkoverkko
NORDUnet huolehtii Pohjoismaiden tutkimusverkkojen välisestä tiedonsiirtoverkosta ja yhteyksistä kansainväliseen akateemiseen ja kaupalliseen Internet-verkkoon. Syksyyn 2004 mennessä Suomi, Ruotsi, Norja ja viimeisenä Tanska yhdistettiin 10 Gbit/s yhteyksillä. Keväällä 2007 otetaan käyttöön vuokrattuihin kuituyhteyksiin perustuva verkko.
[muokkaa] Koordinointitehtävät
NORDUnet A/S vastaa seuraavien tutkimus- ja kehityshankkeiden hallinnoinnista:
- Nordunet3-rahoitusohjelma
- Nordic DataGrid Facility (NDGF)
[muokkaa] Konferenssit
Noin puolentoista vuoden välein järjestetään pohjoismainen tietoliikennekonferenssi. Seuraava, järjestyksessä 24. NORDUnet-konferenssi pidetään 9.-11.4.2008 Espoon Dipolissa.

