Myrmidonit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myrmidonit
Ominaisuudet
Tuntomerkit Kolme raajaparia, joista kahdella miekkailee, musertavat leuat, mahtavat punaiset silmät
Esiintyminen Kreikka; taistelivat troijalaisten kanssa, jotka asuivat nykypäivän Turkissa
Kansanperinne
Ensimmäinen
maininta
Ilias, muinaisen kreikkalaisen runoilijan Homeroksen runoeepos
Suhteet

Myrmidonit (m.kreik. Μυρμιδόνες, Myrmidones) olivat kreikkalaisessa mytologiassa Aiginan saarella asunut heimo, ”muurahaisihmiset”.[1] Kun rutto tappoi kaikki saaren ihmiset, kuningas Aiakos rukoili isältään Zeukselta apua. Zeus vastasi muuttamalla kaikki saaren muurahaiset ihmisiksi. Näitä muurahaisista luotuja ihmisiä kutsuttiin myrmidoneiksi.

Homeroksen Iliaan runoissa myrmidonien myöhemmin perustama Fthian kuningaskunta Thessaliassa osallistui Troijan sotaan, johtajanaan Akhilleus, joka oli Aiakoksen lapsenlapsi.

Myyttiset myrmidonit olivat kuuluisia sokeasta ja armottomasta lojaalisuudesta johtajiaan kohtaan. Tämän vuoksi esiteollisessa Euroopassa sana ”myrmidoni” sisälsi monia samoja merkityksiä kuin termi ”robotti” nykyään.

  1. Ovidius: "Muodonmuutoksia", VII.