Monialuehypoteesi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Monialuehypoteesi on paleoantropologi Milford H. Wolpoffin vuonna 1988 esittämä ihmisen evoluution malli, jonka mukaan Homo erectus siirtyi Afrikasta noin kaksi miljoonaa vuotta sitten eri puolille maailmaa ja kehittyi ympäristöolojen mukaan paikallisiksi muodoiksi, kuten neandertalinihmiseksi ja nykyihmisen eri populaatioiksi, jotka kuitenkin koko ajan myös risteytyivät keskenään.[1][2]

Nykyisen yleisesti hyväksytyn alkukoti Afrikassa -teorian mukaan nykyihminen kehittyi Afrikassa noin 100 000–200 000 vuotta sitten ja levittäytyi muille mantereille 50 000–60 000 vuotta sitten syrjäyttäen muut ihmislajit.[3] Nykyihminen on kuitenkin levittäytymisensä jälkeen risteytynyt Afrikan ulkopuolella jonkin verran ainakin neandertalinihmisen ja denisovanihmisen kanssa ja mahdollisesti muidenkin ihmislajien kanssa.[4]

  1. Sciencemag.org (ei vapaasti luettava)
  2. American Journal of Physical Anthropology[vanhentunut linkki] (tiivistelmä luettavissa)
  3. Sciencemag.org (ei vapaasti luettava)
  4. Marko Hamilo: Geenit paljastavat: Ihminen risteytyi varhaisten serkkujensa kanssa 1.1.2012. Suomen Kuvalehti. Viitattu 2.6.2015.