Mihhail Korb

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mihhail Korb
Korb vuonna 2015
Korb vuonna 2015
Viron julkishallintoministeri
Ratasin I hallitus
23.11.2016–12.6.2017
Edeltäjä Arto Aas
Seuraaja Jaak Aab
Henkilötiedot
Syntynyt3. maaliskuuta 1980 (ikä 44)
Pärnu
Tiedot
Puolue Viron keskustapuolue

Mihhail Korb (s. 3. maaliskuuta 1980 Pärnu) on virolainen poliitikko, joka toimi Viron julkishallintoministerinä 2016–2017. Hän edustaa keskustapuoluetta.

Korbin isä on keskustapuolueen poliitikko Valeri Korb, joka on poikansa tapaan ollut Riigikogun jäsen.[1]

Korb on suorittanut kandidaatin tutkinnon liiketaloudessa ja maisterin tutkinnon taloustieteessä Tallinnan teknillisestä yliopistosta. Hän opiskelee samassa yliopistossa energiatekniikan kandidaatin tutkintoa varten.[2]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korb on työskennellyt Kohtla-Järven kaupunginhallinnossa vuosina 2001–2004 ja sen jälkeen Mustamäen kaupunginosahallinnon palveluksessa 2004–2005. Hän oli vuosina 2005–2011 Tallinnan Kristiinen kaupunginosajohtaja ja sen jälkeen vuoteen 2014 saakka Tallinnan keskustan kaupunginosajohtaja.[2]

Tallinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä hän oli vuosina 2009 ja 2013.[2] Riigikogun jäseneksi Korb nousi kesäkuussa 2014 Vilja Savisaar-Toomastin erottua tehtävästä.[3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korbin perheeseen kuuluu tytär.[4]

  1. Vaitmaa, Ester & Järv, Margus: Valimiste suur pere-eri: Millised on meie uued poliitdünastiad? 2.3.2015. Eesti Ekspress. Viitattu 21.12.2016. (viroksi)
  2. a b c Minister of Public Administration Mihhail Korb valitsus.ee. Viron hallitus. Arkistoitu 24.11.2016. Viitattu 25.12.2016. (englanniksi)
  3. Mihhail Korb asub Riigikogu liikmeks 20.6.2014. Riigikogu. Viitattu 25.12.2016. (viroksi)
  4. Tallinn.ee (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]