Michael Bay

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michael Bay
Michael Bay vuonna 2008.
Michael Bay vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt17. helmikuuta 1965 (ikä 59)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammatti elokuvaohjaaja, tuottaja
Ohjaaja
Aktiivisena 1984–
Tunnetuimmat ohjaukset Pahat pojat
Armageddon
Pearl Harbor
Transformers
Palkinnot

Saturn

Razzie

World Stunt

  • 2002 Paras toimintaohjaaja
Aiheesta muualla
michaelbay.com
IMDb
Elonet

Michael Benjamin Bay (s. 17. helmikuuta 1965 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja. Hänen elokuvansa ovat tunnettuja isosta budjetista, nopeista toimintakohtauksista ja kineettisestäselvennä elokuvauksesta. Vaikka hänen elokuvansa eivät ole juurikaan olleet arvostelumenestyksiä, ne ovat silti olleet rahallisesti erittäin menestyneitä.

Bay alkoi työskennellä elokuva-alalla 15-vuotiaana aluksi harjoittelijana George Lucasin Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvan storyboardien parissa. Bay uskoi, että elokuva tulisi näyttämään kamalalta, mutta nähtyään sen teatterissa hän oli vakuuttunut ja halusi itsekin tulla elokuvaohjaajaksi.[1] Myöhemmin Bay valmistui Wesleyanin yliopistosta 1986, pääaineenaan englanti ja elokuva.[2] Hän opiskeli lopputyön aikana myös Art Center College of Designissa elokuva-alaa ja sen jälkeen työskenteli ohjaajana mainosten ja musiikkivideoiden parissa Propaganda Filmsillä.[3] Bayn ensimmäinen Punaiselle ristille tehty kansallinen mainos voitti Clio-palkinnon vuonna 1992.[4] Vuotta myöhemmin 1993 Bayn ohjaama ja Goodby, Silverstein & Partnersin kehittämä mainos Got Milk? sai myös tunnustusta vuoden 2009 Clio-palkintogaalassa.[5]

Elokuvaohjaajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bayn menestys musiikkivideoiden parissa herätti elokuvatuottajien Jerry Bruckheimerin ja Don Simpsonin kiinnostuksen. He palkkasivat hänet ohjaamaan ensimmäisen täyspitkän elokuvan Pahat pojat, jonka pääosissa esiintyivät Will Smith ja Martin Lawrence. Kuvaukset käytiin Miamissa vuonna 1994. Elokuva sai lopulta ensi-iltansa Yhdysvalloissa 7. huhtikuuta 1995. Siitä tuli menestys 19 miljoonan dollarin budjettiinsa nähden. Elokuva tuotti Yhdysvalloissa 65,8 miljoonaa dollaria ja maailmanlaajuisesti yhteensä yli 141 miljoonaa dollaria.[6] Elokuva palkittiin myös musiikista BMI Film Music -palkinnolla ja se sai MTV Movie Awards ehdokkuuden parhaasta toimintakohdasta. Elokuvan myötä Bayn ja Bruckheimerin yhteistyökumppanuus ja kaverisuhde sai alkunsa.[7]

Bay ohjasi seuraavaksi Alcatraziin sijoittuvan toimintaelokuvan The Rock – paluu helvettiin. Pääosissa esiintyivät Sean Connery, Nicolas Cage ja Ed Harris. Elokuvan tuottajina olivat Jerry Bruckheimer ja Don Simpson. Simpson kuoli viisi kuukautta ennen elokuvan julkaisua, mistä syystä elokuva oli omistettu hänelle.[8] Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa ja Kanadassa 7. kesäkuuta 1996. Elokuvan budjetti oli 75 miljoonaa dollaria. Se menestyi hyvin lipputuloissa, tuottaen Yhdysvalloissa hieman yli 134 miljoonaa dollaria ja maailmanlaajuisesti yhteensä yli 335 miljoonaa dollaria.[9] The Rock huomioitiin myös Oscar-ehdokkuudella äänityksestä. Elokuva saavutti myös menestystä palkintojen suhteen voitettuaan muun muassa BMI Film & TV -gaalassa BMI Film Music -palkinnon Hans Zimmerin säveltämästä musiikista. MTV Movie Awardsissa Connery ja Cage palkittiin parhaasta elokuvakaksikosta. The Rock oli ehdokkaana myös parhaana elokuvana ja parhaasta toimintakohdasta.

Bayn ja Bruckheimerin kolmas yhteistyöllä tehty elokuva Armageddon sai ensi-iltansa kesällä 1998. Elokuvan päärooleissa nähtiin Bruce Willis, Ben Affleck ja Liv Tyler. Bayn kaksi edellista elokuvaa olivat enemmän toimintaelokuvapainotteisia siirtyi hän enemmän katastrofielokuvan pariin Armageddonissa. Elokuvan budjetti oli 140 miljoonaa dollaria, joka oli selkeästi suurempi kuin Bayn aikaisemmat elokuvat. Armageddon menestyi hyvin lipputuloissa, tuottaen Yhdysvalloissa hieman yli 201 miljoonaa dollaria ollen toiseksi tuottoisin elokuva Yhdysvalloissa vuonna 1998. Maailmanlaajuisesti se tuotti yhteensä yli 553 miljoonaa dollaria ollen vuoden 1998 tuottoisin elokuva.[10] Armageddon sai myös neljä Oscar-ehdokkuutta luokissa, paras äänitys, erikoistehosteet, äänitehosteet ja laulu.[11] Elokuva palkittiin myös hieman pienemmissä palkintogaaloissa. Armageddon palkittiin muun muassa parhaana elokuvana Saturn-palkinnolla. Myös Bay palkittiin samassa gaalassa parhaana ohjaajana. MTV Movie Awardsissa se voitti parhaan laulun palkinnon Aerosmithin kappaleella "I Don't Want To Miss A Thing", sekä parhaasta toimintakohdasta.

Bay jatkoi Bruckheimerin kanssa yhteistyötä myös seuraavassa elokuvassaan Pearl Harbor, joka sai ensi-iltansa viikkoa ennen Memorial Dayta 2001. Bayn edellisen elokuvan tapaan Ben Affleck esiintyi pääosassa yhdessä Josh Hartnettin ja Kate Beckinsalen kanssa. Tällä kertaa Bay ohjasi draamapainotteisen sotaelokuvan, joka perustui löyhästi Pearl Harborin tapahtumiin. Elokuvan budjetti oli Bayn edellisen tuotannon Armageddonin tapaan 140 miljoonaa dollaria. Se menestyi hyvin lipputuloissa, tuottaen Yhdysvalloissa yli 198 miljoonaa dollaria ja maailmanlaajuisesti yhteensä yli 449 miljoonaa dollaria.[12] Pearl Harbor huomioitiin Armageddonin tapaan neljällä Oscar-ehdokkuudella paras äänitys, erikoistehosteet, äänitehosteet ja laulu, joista se palkittiin Oscarilla äänitehosteista.[13] Se oli samalla ensimmäinen Oscar-voitto Bayn ohjaamalle elokuvalle. Pearl Harbor huomioitiin myös kahdella Golden Globe -ehdokkuudella Hans Zimmerin sävellyksistä ja Diane Warrenin laulusta "There You'll Be". MTV Movie Awardsissa puolestaan elokuva sai kolme ehdokkuutta, parhaasta toimintakohdasta, parhaasta mies- ja naisesiintyjästä. Voiton se sai parhaasta toimintakohdasta, joka sijoittui hyökkäykseen Pearl Harboriin. Elokuva saavutti myös pienempiä palkintoja, kuten Taurus-palkinnon parhaasta stuntin suunnittelusta, Teen Choice -palkinnon se voitti parhaana draama/toimintaseikkailu elokuvana ja Ben Affleck parhaana näyttelijänä.

2003 Bay julkisti Pahat pojat toimintaelokuvan jatko-osan Bad Boys 2, joka sai ensi-iltansa 9. heinäkuuta. Pääosissa nähtiin ensimmäisen osan tavoin Will Smith ja Martin Lawrence, sekä sivuroolissa Joe Pantoliano ja Theresa Randle. Mukana olivat myös Jordi Mollà, Gabrielle Union, Peter Stormare ja Michael Shannon. Elokuvan kestoa hieman pidennettiin noin puolella tunnilla ja sen budjetti oli huomattavasti suurempi ykkösosaan nähden. Se oli arviolta noin 130 miljoonaa dollaria ja tuotti Yhdysvalloissa hieman yli 138 miljoonaa dollaria lipputuloissa. Maailmanlaajuisesti tuotto oli noin 134 miljoonaa dollaria.[14] Elokuvan säveltäjä Trevor Rabin palkittiin BMI Film Music -palkinnolla parhaasta sävellyksestä. NRJ Ciné sen sijaan palkitsi Will Smithin ja Martin Lawrencen parhaana Buddy elokuvakaksikkona. Lisäksi se voitti Taurus-palkinnon parhaasta ajoneuvostuntista, jossa Ferrarilla ajetaan rekkaa takaa vilkkaalla maantiellä. Takaa-ajon aikana rekan lasti purkaantuu matkalla ja asettaa esteitä Ferrarin eteen. Se onnistuu väistämään eteen tulevat yllättävät esteet ja myöhemmin rekka törmää muihin ajoneuvoihin ja aiheuttaa suuren kolarin. Myös kolmikko Andy Gill, Steve Picerni ja Spiro Razatos palkittiin parhaan stuntin koordinoimisesta. Elokuvan huomattavin ehdokkuus tuli Gabrielle Unionille Saturnin gaalassa tulevaisuuden kasvona.

Viiden elokuvan jälkeen Bayn ja Bruckheimerin yhteistyö loppui ja Bayn The Island elokuvan tuotannossa oli mukana DreamWorks, sekä hänen oma tuotantoyhtiö Platinum Dunes.[15] Tieteisjännityselokuvan pääosissa nähtiin Ewan McGregor ja Scarlett Johansson. Sivurooleissa olivat muun muassa Djimon Hounsou, Sean Bean, sekä Michael Clarke Duncan ja Steve Buscemi, jotka esiintyivät aikaisemmin Armageddonissa 1990-luvun lopulla. Elokuvan sävellyksestä vastasi Steve Jablonsky, joka oli aiemmin ollut hänen elokuvissaan mukana pienemmässä roolissa musiikkia tehdessä. Ensi-ilta oli 11. heinäkuuta New Yorkissa ja virallinen ensi-ilta oli Yhdysvalloissa. 22. heinäkuuta. Kolmeen edelliseen elokuvaan nähden The Islandin budjetti oli pienempi, 126 miljoonan dollarin elokuva tuotti Yhdysvalloissa hieman yli 35.8 miljoonaa dollaria. Maailmanlaajuisesti se tuotti sitä vastoin 127.1 miljoonaa dollaria.[16] Elokuva ei saavuttanut palkintoja ja ainoa maininta tuli Hollywood Filmilta, joka palkitsi Greg Nicoteron vuoden maskeerauksista elokuvista Narnian tarinat: Velho ja leijona, Sin City ja Kuolleiden valtakunta The Islandin lisäksi. Saturn gaalassa elokuva huomioitiin vuoden parhaana tieteiselokuvana, kun taas Golden Schmoes gaalassa The Island huomioitiin kolmessa eri luokassa; vuoden aliarvostetuin elokuva, vuoden paras tieteiselokuva ja vuoden paras toimintakohta. Elokuvan tarina sai kuitenkin oikeussyytteen kopioinnista, kun vuonna 1979 julkaistu Varaosat elokuvan tuottajat syyttivät heidän elokuvansa tarinan laittomasta kopioinnista.[17] DreamWorks maksoi oikeuden päätteeksi sopimansa seitsemännumeroisen summan.[18]

Transformers (2007–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 2005 Steven Spielberg pyysi Bayta ohjaamaan Transformers-elokuvaa, joka perustuisi Hasbron lelusarjaan Transformers. Bay ei aluksi halunnut olla elokuvan kanssa tekemisissä pidettyään sitä tyhmänä ideana, mutta muutti mielensä vierailtuaan Hasbrolla ja tutustuttuaan sarjaan tarkemmin. Hän halusi luoda elokuvaan enemmän armeijahenkisen pohjan, jotta se ei tuntuisi liian lapselliselta. Bay säästi elokuvan budjettia vähentämällä palkkaansa 30%, mutta säilytti suunnittelemansa 83 päivän kuvausaikataulun ja asetti enemmän kameroita per päivä mitä hän tavallisesti on tehnyt. Hän halusi kuvata elokuvan Yhdysvalloissa, eikä esimerkiksi Australiassa tai Kanadassa, jotta voisi työskennellä hänelle tutun työryhmän kanssa, joka ymmärtäisi hänen työskentelytapaansa. Elokuvan tuotti DreamWorks ja Paramount Pictures ja pääosissa esiintyivät Shia LaBeouf, Megan Fox, Tyrese Gibson ja Josh Duhamel. Muissa rooleissa olivan muun muassa Anthony Anderson, Rachael Taylor, John Turturro ja Jon Voight. Elokuvan ensi-ilta oli 12. kesäkuuta 2007 ja budjetti oli 150 miljoonaa dollaria, joka oli Bayn suurin elokuvansa sitten Armageddonin ja Pearl Harborin. Se tuotti Yhdysvalloissa 319,2 miljoonaa dollaria ja maailmanlaajuisesti yhteensä 709,7 miljoonaa dollaria, joka teki elokuvasta Bayn uran tuottoisimman elokuvan. Siitä tuli myös vuoden 2007 kolmanneksi tuottoisin elokuva Yhdysvalloissa ja viidenneksi tuottoisin elokuva maailmanlaajuisesti.[19] Transformers huomioitiin kolmella Oscar-ehdokkuudella parhaasta äänityksestä, äänitehosteista ja erikoistehosteista. Se palkittiin useaan kertaan erityisesti erikoistehosteista muun muassa Saturnilla, Hollywood Filmilla, Las Vegas Film Critics Societyn Sierra palkinnolla ja Visual Effects Society gaalassa. Steve Jablonsky palkittiin myös elokuvan sävellyksistä BMI Film & TV -palkinnolla. Näyttelijöistä LaBeouf huomioitiin useiden eri gaalojen luokissa ja voitti yhden Teen Choice -palkinnon vuoden läpimurrolla. Transformers palkittiin myös vuoden elokuvana MTV Movie Awardseissa.

  1. Optimus Prime Time (Arkistoitu – Internet Archive) ew.com 5.7.2007 Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  2. Michael Bay: Making Movies, Enemies and Money forbes.com 6.4.2009 Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  3. Michael Bay biography yahoo.com Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  4. Is Michael Bay The Devil? (Arkistoitu – Internet Archive) ew.com 10.7.1998 Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  5. Aaron Burr Got Milk (Arkistoitu – Internet Archive) theinspirationroom.com 15.5.2009 Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  6. Bad Boys boxofficemojo.com Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  7. JERRY BRUCKHEIMER: KING OF THE BIG-TOP 29.12.2012 Viitattu 18.6.2014 (englanniksi)
  8. Don Simpson passes away (Arkistoitu – Internet Archive) EW.com 2.2.1996 Viitattu 8.12.2014 (englanniksi)
  9. The Rock boxofficemojo.com Viitattu 8.12.2014 (englanniksi)
  10. Armageddon boxofficemojo.com Viitattu 17.1.2015 (englanniksi)
  11. THE 71ST ACADEMY AWARDS | 1999 Viitattu 17.1.2015 (englanniksi)
  12. Pearl Harbor boxofficemojo.com Viitattu 13.2.2016 (englanniksi)
  13. 2002 oscars.org Viitattu 13.2.2016 (englanniksi)
  14. Bad Boys II (2003) boxofficemojo.com Viitattu 27.6.2017 (englanniksi)
  15. You call this paradise? LA Times 17.7.2005 Viitattu 27.6.2017 (englanniksi)
  16. The Island boxofficemojo.com Viitattu 27.6.2017 (englanniksi)
  17. "CLONUS" PRODUCERS FILE SUIT Viitattu 27.6.2017 (englanniksi)
  18. An Interview with Bob Sullivan, Clonus screenwriter agonybooth.com 17.5.2007 Viitattu 27.6.2017 (englanniksi)
  19. Transformers (2007) boxofficemojo.com Viitattu 29.6.2017 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]